torstai 27. syyskuuta 2018

ILVES - HJK. 1 - 2

Yks kaks peli oli 1-2. HJK haki Tammelasta tarvitsemansa pisteen ja sai kaksi lisäpistettä. Sillä varmistui tänäkin vuonna mestaruus. Se suotakoon heille. Illan ottelussa oli yksi isäntä eikä se ollut kotijoukkue. Klubin pelaajat ovat yksinkertaisesti laadukkaampia. He pystyvät syöttämään tarkasti ja osaavat ottaa pehmeästi pallon vastaan. Fyysinen voima on myös paljon tamperelaisia vahvempi. Lähes joka kerran helsinkiläiset voittivat kaksinkamppailut. Tästä syystä voitto oli heidän.
HJK on päässyt lähes vuosittain eurokentille ja usein toiselle kierrokselle. Se tuo puolesta miljoonasta miljoonaan euroa lisätuloa kassaan. Kun keskimäärin kotiottelusta tulee Tampereella n. 50-80.000 € tuloja, on Klubi pystynyt rakentamaan joukkuetta kansainvälisiä otteluita silmälläpitäen. Tämä näkyi myös keskiviikon ottelussa. HJK hallitsi lähes koko ottelun palloa. Lopussa sinnikäs Ilves painoi päälle tasoitus mielessään, mutta se ei riittänyt. Kultamitalit taas kerran Helsinkiin. Ja sama on luvassa myös eni vuonna. Ilves saa kamppailla vielä lisäpisteistä päästäkseen mitalijoukkueekai. Se toisi ensi kaudeksi paikan Eurooppaliigan karsintoihin. Se taas toisi muutaman satatuhatta lisää kassaan. Parempia pelaajia saattaisi olla mahdollista ostella. Nyt Ilves on hyvä kasvattajaseura, joka pelaa suomalaisittain kohtalaista jalkapalloa. Kansainvälisiin koitoksin ei ole kuitenkaan mitään asiaa. Onnea vaan HJK ! Te olette ainoa suomalainen jalkapallojoukkue. Sen kävin toteamassa paikan päällä.

Ei kommentteja: