tiistai 4. syyskuuta 2018

PUNNITUS III

Kolmannen kerran menimme vaaalle. Samalla käynnistettiin kolmas painonhallintakilpailu. Voittaja on se, joka pystyy vähentämään painoa suhteellisesti eniten. Kisassa on kaksi osaa. Joulukuun punnitus ja toukokuun punnitus. Niiden yhteislukema ratkaisee voittajan. Esimerkiksi, jos paino on joulukuussa pudonnut 2 % ja toukokuussa 3 %, saadaan yhteistulos - 5 %.  Suuremmn yhteisprosentin saanut voittaa. Hävinnyt tarjoaa aterian kesän 2019 terassikierroksella.

Lähtöpainot olivat seuraavat:
Meikäläinen 76,600 kg,
Kaveri 91,450 kg.

Olen voittanut kaksi aiempaa kisaa, joten lähden kisaan luottavaisin mielin. Sitä vahvistaa hieman liian korkealle kohonnut kolesteroolitaso. Mutta kaveri on hävinnyt kahdesti. Hän  tuskin haluaa kärsiä tappiota kolmannen kerran.

Ei kommentteja: