Vihreiden hallitustaival on ollut melkoista taapertamista, eikä vähiten omasta syystä. Nyt puolue on valinnut sijaisia puheenjohtaja Ohisalolle. Ratkaisut ovat olleet viipyileviä ja herättävät monenlaisia kysymyksiä. Puolue keskusteli eilen ruotsalaisittain valinnoista, joita ennakoitiiin jo iltapäivälehdissä aiemmin. Onkohan ylidemokraattisuus muuttunut tehottomuuseksi vai vaatiko puolueen eri siipien taivuttelu ylitöitä ?
Ministerivalinnat on kuitenkin saatu tehtyä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari nousee käytännössä johtamaan puolueen hallitustaivalta. Hänestä tulee uusi ympäristöministeri ja viisikon jäsen. Krista Mikkonen ”siirrettiin” konservatiivisen sisäministeriön johtoon. Kyse lienee puheenjohtaja Ohisalon halusta asettua aikanaan vihreiden lempiministeriksi eli ympäristöministeriksi. Sisäministeri kisaili julkisuudessa poliisien määrärahoista, elokapinoinnin laillisuudesta ja kuntien olemassaolosta. Jatkossa valtaosa kuntien tehtävistä ja määrärahoista siirtyy Soten myötä, eikä sisäministeri voi muuta kun toivottaa hyvää matkaa. Se posti ei enää kiinnosta Ohisaloa. Mikkonen on ollut kieltämättä harmaa eminenssi ympäristöasioissa. Liikenteen päästöt ovat olleet runsaasti esillä hallituksen toimissa ja niitä junailee demareiden Harakka. Maatalouden päästöjen osalta Kepu on iskenyt nyrkkiä pöytään ja estänyt maatalouden päästöihin vaikuttamisen. Ilmaston lämpenemisen jarruttelusta Ilmastopaneeli on ollut esillä.
Ministerinvaihdoksissa ei ole välttämättä paljon järkeä. Jokaisella uudella ministerillä menee muutamia kuukausia oman alan toimivallan ja ihmisten tutustumisessa. Nyt Kari ja Mikkonen ovat molemmat saman opettelun edessä. Silloin ei synnyn liiemmin uusien lakien avauksia. Pian Ohisalokin saapuu taas takaisin ja alkaa vastaavasti opettelemaan ympäristöministeriön asioita. Ja kohta ovat sitten uudet eduskuntavaalit edessä.
Puheenjohtajuus jaettiin erikoisella tavalla. Tamperelainen Iiris Suomela valittiin puheenjohtajan sijaiseksi, mutta hänelle annettiin tehtäväksi hyvinvointialueiden vaalien valmistelu. Sehän on tehtävä, jota puoluesihteerit yleensä organisoivat. Sen sijaan hallituksessa istuu yleensä puolueen puheenjohtaja takaamassa sovitun hallitusohjelman toteutuminen. Nyt sitä tehtävää hoitaa Emma Kari, ympäristöministeri ja entinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Hän on nyt vihreiden todellinen johtaja.
Eikä siinä kaikki. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja pitäisi valita. Siitä ei ole luvassa päätöstä vähään aikaan. Siitähän ei saatu selvyyttä näiden tärkeämpien sijaisuuksiin yhteydessä. Puheenjohtajan sijaisuudesta kisan hävinnyt Atte Harjanne on kiinnostunut, mutta aika näyttää milloin siihen saadaan ratkaisu. Ehkä hän saa balsamia haavoihinsa tässä uudessa hommassa. Joka se ei ole suinkaan mikään pikkupeto.
Kaiken kaikkiaan Vihreiden toiminta näyttää ulkopuolisen silmin haparoivalta ja hampaattomalta. Osa puolueen aktiiveista on pahoin tyytymättömiä aikaansaannoksiin hallituksessa. Viime aikoina voimat ovat huvenneet sisäiseen jargoniaan sijaisuuksista. Epäilemättä seuraavat gallupit tuovat lisää jobinpostia puolueelle. Kannatus painuu alle 10%. Hyvinvointialueiden vaaleissa vielä alemmaksi. Siitä pitäisi löytää uusia eväitä kohti vihreää yhteiskuntaa tai ainakin eduskuntavaaleja. Jos pitäisi sanoa yksi ehdotus puolueväelle, sanoisin, että johtajuus on kateissa. Se pitäisi löytää uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti