perjantai 26. maaliskuuta 2021

Lisää ylläreitä

 Halusin ostaa pääsiäismunia pääsiäiseksi. Vaikka aikaa on reilusti eli viikon verran pääsiäiseen ajattelin ostaa munat samalla, kun ostaisin muita ruokatarvikkeita. Katselin kotiin tulleesta esitteestä sopivia munia, jotka maksoivat 1,59 € pussi. Menin Lakalaivan Lidliin ja valitsin pussin munia. Seuraavaksi kassalle. Sitten tuli yllätys. Kassalla minulle kerrottiin, ettei näitä voida myydä minulle. Syynä pääsiäismunia oleva alkoholi. Kello oli puoli yhdeksän. Munat jäivät kassalle. Totta on, että olisin voinut syödä kaikki alkoholimunat ennen yhdeksää ja tulla juovuksiin. Laki suojaa ihmisiä alkoholisoitumasta. Sen verran minua kuitenkin asti vaivasi, että menen kymmeneltä uudelleen samaan kauppaan ja ostin kaksi pussia alkoholia sisältäviä pääsiäismunia. Syön (juon) ne pääsiäisenä. Jaksan kyllä odottaa siihen asti.

Tappara joutui mysrskyn silmään, kun toimitusjohtaja Rautakorpi päästi kaksi koronatartunnan saanutta junioria harjoittelemaan jäähalliin. Seura antoi toimarille kirjallisen varoituksen ja pyysi julkisesti anteeksi tapahtunutta. Tapparan yhteistyökumppani Terveystalo päätti sen sijaan irtisanoa yhteistyösopimuksen Tapparan kanssa. Seuran toiminta ei vastaa Terveystalon arvoja. Se on kova moraalinen isku Tapparalle. Nyt odotellaan Liigan ja Jääkiekkoliiton liikkeitä. Pitäisikö Tappara ja Rautakorpi panna disponibiliteettiin ? Mitä se tarkoittaakaan ? Jäähyä.

Maailmalta kuuluu taas yllättäviä uutisia. Vessapaperin pelätään loppuvan. Syykin on yllättävä: konttipula. Kiina on alkanut käyttämään kontteja kohoavan tuotannon ja viennin tarpeisiin niin paljon, ettei niitä ole riittävästi vessapaperin kuljettamiseen. Pula on johtanut hamstraamisen ja ketjureaktio on valmis. Suomea tämä ei koske, sillä meillä on kaksi vessapaperia tekevää tehdasta. Riittääkö kontteja meidän vessapaperin vientiin, jää nähtäväksi. Vai pitäisikö sanoa, että jääkö suomalaisilta tehtailta vessapaperia vientiin ?

Rikas Norja on päättänyt tehdä tunnelin niemen läpi. Kyseinen niemi on nimeltään Stadlandet ja se sijaitsee Keski-Norjassa pari sataa kilometriä Bremenistä pohjoiseen. Tunneli tulee olemaan 1,7 km pitkä 37 m korkea ja 27 m leveä. Pienet alukset saavat käyttää tunnelia ilmaiseksi, mutta isojen on maksettava. Tärkeinmsyy on turvallisuus, sillä niemen kiertäville laivoille paikallinen meri on hyvin tuulinen ja vaarallinen. Tunneli säästää toki myös aikaa. Tunnelin kaivaminen kestää 3-4 vuotta. Hintaa ei ole kerrottu. Vasta muutama päivä sitten kerrottiin Norjan öljysäätiön omaisuudeksi 1.000 miljardia. Joten pätäkkää luulisi löytyvän.

Nastarenkaiden käyttöaika päättyy ensi torstaina. Uuden tieliikennelain mukaan huhtikuun ensimmäisestä päivästä alkaen pitää ajella slikseillä. Tämä lienee yllätys monelle autoilijalle. Poliisi voi periaatteessa sakottaa. Ei hätää. Mainitussa laissa sanotaan, että ellei sääolosuhteet edellytä nastarenkaiden käyttöä. Poliisin kysyessä asiaa, autoilija voi toki selittää ajelevansa jäisillä mökkiteillä tai kertovan viikonlopun laskettelureissusta Leville.

Näin korona-aikaan juomien kulutus saattaa laskea. Näin voisi päätellä Coca-Colan kokeilusta Japanissa.  Parinkympin maksulla saa jokaiselle päivälle tölkin kolajuomaa. Kukahan neropatti on tämän keksinyt ? Vai onkohan tarkoitus vain herättää huomiota. Citymarketin ja Tokmannin tarjouksesta saa kympillä 24 pullon tai tölkin laatikon. Huomattavasti halvemmalla !

Eduskunta keskusteli tänään Perussuomalaisten nostamasta epäluottamuslauseesta oikeusministeri  Henrikssonille. Pikkulinnut tiesivät kertoa, että myös Kokoomus äänestää epäluottamuslauseen puolesta. Tämä on erikoista, koska vaalien siirrosta päätettiin eduskunnassa yksimielisesti. Joskus (aika usein) on yllättävää miten poliitikot jaksavat jauhaa pas... epäolennaista. Kansa odottaa tekoja koronan kaatamisesta, mutta poliitikot jaksavat keräillä irtopisteitä kuin mitään olisi tapahtunut. Vai onko tämä yllätys ? Tästä ei ainakaan eduskunnan arvovalta nouse kansalaisten silmissä. Vaan, kukapa siitä välittää ! Henrikssonille tuli luottamus hallituspuolueiden äänin 103 - 66.

Ahvenanmaan maakuntahallitus on ottanut lain tulkinnan omaan haltuun. Se on päättänyt rokoteohjelmaan ikäihmisten ja erityisryhmienmrokotuksien jälkeen. Maakuntahallitus on tehnyt listan tärkeimmistä maakunnan ihmisistä ja haluaa rokottaa tärkeimmät henkilöt ensin. Tästä on noussut hirveä haloo ja poliittinen sanasota. Paikallinen Keskusta ja demarit ovat ilmiriidassa Eikä tässä vielä kaikki. Eduskunnan oikeusasiamiehen selvityspyyntöön maakuntahallituksella on selvä kanta: ei anneta mitää selvityksiä. Heidän mielestä Ahvenanmaan itsehallintoalue on merkittävämpi kuin Suomen perustuslaki. Pitäisikö lähettää ulkoministeri Haavisto Ahvenanmaalle ? Hänellähän on kokemusta kriisien hoidosta. Ei, tämä Ahvenanmaahan kuuluu Suomeen. Sitten sisäministeri Ohisalo ? Hänen reviirilleenhän se kuuluu. Tai sitten kovat piippuun ja Kiuru Maarianhaminaan. Eiköhän kriisit siitä oikene ! Tai sitten ne kärjistyvät entisestään.

Maailmankuulun taiteilija van Goghin taulu on myyty huutokaupassa ennätyshintaan. Teos ei ole ollut esillä 130 vuoteen, eikä se edusta taitelijan perinteistä expressiivistä tyyliä. Siitä huolimatta hintaa taululle tuli 13 miljoonaa. Yksinäisenä ja köyhänä oman käden kautta kuollut van Gogh olisi tarvinnut sekä rahaa että ymmärtämystä elämänsä aikana. Nyt hänen taulunsa ovat muuttuneet arvotavaroiksi, joiden hinnoilla ole mitään tekemistä todellisuuden tai taiteen kanssa.

Ei kommentteja: