maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kreikan velkajärjestelyissä sopu ?

Brysselissä päästiin jälleen sopuun Kreikan lainoista, lainaehdoista ja Kreikan uudistuksista. Voidaankin puhua tämän viikon Kreikkasovusta. Tällä kerralla sovun hierominen vaati monenlaisia neuvotteluja, jotka tietenkin olivat vaikeita. Tämän jälkeen alkavat neuvottelut siitä, mistä sovittiin, mitä tullaan sopimaan ja ketkä hyväksyvät sopimuksen. Kreikan tulisi muuttaa lainsäädäntönsä ainakin eläkejärjestelmän, verotuksen ja yksityistämisen suhteen kolmessa päivässä. Tämän lisäksi sen tulisi toteuttaa heti nämä uudistukset.  Nyt ei enää riitä, että Kreikka hyväksyy uuden sopimuksen.Tämän lisäksi EU:n jäsenmaiden tulisi sopia, kuinka käytetään Euroopan Vakausrahastoa Kreikan lainoittamiseen ja miten se tehtäisiin ilman että kenenkään tulisi ottaa vastuuta lisärahoituksesta. Kansainvälinen Valuuttarahasto on saatu myös mukaan sopimukseen, sillä sehän jäi viikko sitten ilman Kreikan lyhennyksiä. Mukavaa kun sopu on voimassa tänään. Tai ainakin tänään aamupäivällä. Iltapäivästä ei ole tietoa. Markkinat lähtivät heti nousuun Euroopan pörsseissä. Kaikki ovat tyytyväisiä sovun syntymisestä, vaikkei vielä tiedetä mistä sovittiin. Se selvinnee lähipäivinä.

Pulmahan syntyi alunperin siitä, kun ei päästy sopuun Kreikalle annettavasta 3 miljardin lainasta. Sitten 30 miljardin lainasta. Sitten Kreikka halusi järjestää kansanäänestyksen ja he äänestivät sopimusta vastaan. Sen jälkeen Kreikka halusivat neuvotella samoista ehdoista. Lopulta he jättivät avustusanomuksen ilman summaa. Sen jälkeen aloitettiin neuvottelut uudelta pohjalta ja päädyttiin noin 80 miljardin lainaan. Saksan pääministeri Merkel ilmoitti, että luottamus oli mennyt. Neuvotteluja jatkettiin. Nyt kuitenkin viime yönä päästiin jonkinlaiseen sopuun.  Lainojen ehtona on kuitenkin Kreikan yhteiskunnan uudistaminen oikeasti. nähtäväksi jää hyväksyvätkö kreikkalaiset nyt paljon vaativamman muutospaketin ja hyväksyvätkö EU-maat paljon suuremman lainapaketin.

Suomen hallitus on tiukasti pitänyt kiinni hallitusohjelmastaan, jonka mukaan Suomen ei pidä antaa lisää rahaa Kreikalle. Hallitus on kuitenkin eri mieltä itsensä kanssa voivatko vastuut lisääntyä tai voidaanko Kreikalle myöntää EVM:n  ( vai oliko se EVK, EVVK tai EVR ?) kautta Suomen jo aiemmin antamaa pääomarahoitusta.  Voivat lisääntyä mikäli eivät lisäänny. Tästä on sovittu, sovitaan tai ei sovita jatkossa. Joka tapauksessa pääministeri Sipilä on ilmoittanut, että Timo Soinikin tulee ihmisten ilmoille joskus. "Tämä on ollut kova paikka kaikille". Hallitus on aikeissa käsitellä myös joitakin Suomen kilpailukykyyn liittyviä asioita kuten mökkien muuttamista talviasuttaviksi, sakkojen kaksinkertaistamista ja kaikkien sääntöjen poistamista. Se tehdään heti kun euron ja Euroopan ongelmat on saatu sovittua.

Vaikuttaa ensikuulemalta sekaiselta, mutta sitä se ei ole. Politiikka on yhteispeliä ja yhteisistä asioista sopimista, niin että kaikki saavat jotain ja kukaan ei menetä kasvojaan. Nyt kävi näin. Ensi viikolla neuvotellaan uudesta sopimuksesta.

2 kommenttia:

Jorma kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jorma kirjoitti...

Kreikkalaisten edustaja ylen uutisissa totesi sopimuksen olevan kreikkalaisia nöyryyttävä. Eipä taida tulla mitään tästäkään. Silloinhan jää yksi mahdollisuus. Se olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, näin jälkiviisaana sanottuna.