Pihalla on linnunpönttö. Se on omenapuun rungossa. Tyttäreni teki sen ja antoi minulle. En ole rekisteröinyt tätä pönttöä. En keksi siihen mitään syytä. Minusta pönttöjen rekisteröinti on pönttöä puuhaa. Tekoyhteisöllisyyttä. Sellaista yritetään tehdä monilla epäluontevilla tavoilla mm. radiokanavilla, telkussa ja lehdissä.
Mutta minun piti kertoa sinitiainen pesästä. Se on pöntössä. Sinitiaspariskunta syöttää poikasia aktiivisesti. Minusta näyttää siltä, että poikasia ruokitaan aamupäivällä ja keskipäivällä, muttei illalla. Poikaset ovat jo niin isoja, että nokkia ja siipiä näkyy pöntön reiästä. Kun istumme pihalla aurinkoa ottamassa, tiaiset ovat varuillaan. Ne pelkäävät meitä. Hyvä niin. Usein toinen värisyttelee siipiään puun oksalla ja yrittää kiinnittää huomiota itseensä. Sillä aikaa toinen yrittää huomaamattomasti luikahtaa pönttöön. Kun emo tuo ruokaa poikasille, alkaa pöntöstä kuulua kovaa sirkutusta tai älämölöä. Ilmeisesti poikaset yrittävät pitää puolensa ruokajakelussa. Muuten ne ovat hiljaa ja odottavat kiltisti.
Ihmettelen mielessäni, miten poikaset saavat juotavaa ? Tuovatko aikuiset niille vettä nokassaan tai ruokapalojen yhteydessä ? Vai eivätkö ne tarvitse vettä ? Moneen päivään ei ole edes satanut.
Odotan, että jonain päivänä poikaset alkavat lentoharjoitukset. Sitä en ole koskaan vielä nähnyt, mutta pian on sen aika. Tapahtuuko se päivällä vai aamuvarhaisella? Samalla voisin nähdä, kuinka monta asukkia pesään mahtuu. Tämän kaiken voi varmasti lukea lintukirjasta tai netistä, mutta oma tarkkailu voittaa kaiken sen. Se on luonnon tosi-tv-tähtiin, vaikka se tapahtuukin pihalla omenapuun rungossa roikkuvassa pöntössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti