maanantai 9. toukokuuta 2016

Väärää olutta !

Kaadoin sunnuntai-iltaan lasiin Karjalatölkin sisällön. Yhden sellaisen jota myydään alle eurolla Prismassa. Yllättävästi lasi täyttyi heti vaahdosta. Hetken kuluttua vaahto laski, jolloin laskin lasin täyteen olutta. Lasissa oleva juoma oli sameaa kuten suodattamaton olut. Maistoin hieman ja maku oli jotenkin hajusteellisen pesuaineen makuista. Toki lievästi sellainen. Otin puhelimen ja näpsäsin kuvan. Kuvassa olut näytti aika normaalin värisellä. Ei kuitenkaan kirkkaalta. Kaadoin oluen pois ja jätin tölkin tiskipöydälle.

Hain netistä Karjala-oluen tekijää. Se on Hartwallin tuote. Luin ohjeet reklamaatioita. Kirjoitin sähköpostiviestin Hartwallille. Katsoin tölkistä viivakoodit ja muut merkinnät. Pohjassakin oli jotain numeroita. Lähetin postin ja  ajattelin, että saanko vastauksen maanantaina.

Tänään sain pitkän vastauksen Hartwallin laboratoriosta. Sieltä pyydettiin lähettämään näyte ja tölkki laboratorioon Lahteen. Mikäli juomaa ei olisi jäljellä pelkkä tölkkiin kiinnostaa heitä. Postimaksu olisi maksettu.  Liitteeksi yhteystiedot, vian syy ja tilinumero. Tein työtä käskettyä. Löysin riittävän ison ja lujan kirjekuoren tölkkiä varten. Teippasin tölkin suun kiinni pakkausteipillä. Ehkä jokunen pisara väärää olutta oli tölkin pohjalla. Vein kirjeen läheisen posti/Siwan tiskille. Tölkki lähti kohti uusia seikkailuja.

Nyt odota. Odotan viestiä labrasta, ihan kuin sairas odottaa tietoa muista laboratoriotuloksista. Toki positiivisemmalta vireellä. Saisinko korvausta ? Ajattelen niin, että jos mitään ei selviä esimerkiksi vähäisen nestemäärään takia, voisin saada kympin vaivanpalkkaa. Mikäli neste osoittautuisi saippuaoluekai, voisin saada kaksi kymppiä. Sillähän saisi Prismasta melkein koko laatikollisen karjalaa. Se tekisi minut onnelliseksi. Kahdesta syystä. Ensinnäkin kerroin totuuden. En lähtenyt liioittelevaan väärän olueen määrässä. En myöskään menettänyt iltani huonolaatuisen juoman takia. Kerroin vain totuuden sillä silmällä, että totuus puree parhaiten. Toinen syy on tietenkin ilmainen korvaus. Kympin lottovoittokin tuntuu ihanalta. Miksei sitten Hartwallin riihikuivaa raha. Oletan, että laboratorio tarvitsee näitä reklamaatioita tuotannosta, jotta heidän olemassaolo olisi taattu. Siinä mielessä olemme samalla puolella, minä ja labra. Vikoja pitäisi löytyä. Nyt odotan kieli pitkällä positiivisia uutisia. Siis negatiivisia uutisia myrkylliseksi oluesta ja siitä kuinka ilmoitukseni pelasti Hartwall-yhtiön konkurssilta.



Ei kommentteja: