maanantai 15. elokuuta 2016

Lääkärissä

Kävin taas lääkärissä. Keväällä kävin viimeksi hakemassa reseptiä verenpainetautiin. Eläköitymisen takia siirryin työterveyshuollosta terveyskeskuksen asiakkaaksi. Sain keväällä reseptit, mutta päätettiin selvittää koko kuntoani. Kävin verikokeissa ja röntgenissä. Valitin niskakipujani ja lääkäri passitti röntgeniin. Nyt meni kuulemaan tuomionkin. Itse menin hakemaan lähetettä 5-10 kerran niskahierontaan.

Aikani oli maanantaiaamuna  klo 8.15. Olin hyvissä ajoin kahdeksalta odotussalissa. Aikani tuli, mutta en saanut kutsua lääkärin pakeille. Viisi yli puolen lääkärini hiippaili ohitseni työhuoneelle. Vartti myöhemmin sain kutsun. Hän pahoitteli myöhästymistä ja totesi, että maanantaiaamun ovat tällaisia. Kyllähän minä ymmärsin. En ymmärtänyt. En tiedä, millaisia hänen maanantaiaamunsa ovat, mutta ehkä asiakasaikoja voisi siirtää myöhemmille ajoille, jollei kykene saapumaan työpaikalle.

Veriarvot olivat kohtuullisen hyviä. Hän halusi kuitenkin uusia testit kolmen kuukauden kuluttua. Niskahierontaan ei tullut lähetettä. Kuvien perusteella vääntyneet nikamat painavat hermoja. Hieronnan sijaan minun pitäisi sopia tapaaminen ohjaavan fysioterapeutin pakeille. Ohjeet saisin terveyskeskuksen neuvonnasta. Niin sainkin. Olen ollut fysioterapeutilla  ennenkin. Viiden kerran hieronta olisi poistanut kivun puoleksi vuodeksi. Nyt steppaillaan venytysten kanssa. Hölkkään, uin, pyöräilen, soudun tai pelaan joitakin pallopelejä. Mutta venyttely ei ole minun juttuni.  Pitänee maksella hieronta omasta pussista.

Ei kommentteja: