perjantai 31. tammikuuta 2020

Museo Canaria


Niin sitä meikäläinenkin kiertelee museoita. Museo Canaria kertoo Kanarian saarten ihmisten historiasta. Ja erityisesti alkuasukkaiden historiasta. Jo vuonna 1200 ennen ajanlaskumme alkua on löydetty ihmisten jäämistöä. Kallioluolissa on asuttu. Pikku hiljaa on opittu tekemään työkaluja, saviastioita, ruokavälineitä, kalastusvälineitä, nahkareppuja ja juuttipunoksia, leimasimia jne. Aina on löytynyt taitavia yksilöitä, jotka ovat vieneet ihmisten elämää eteenpäin. Niin nytkin. Ihmeellistä on toki se, miksi tänne kivikkoiselle saariryhmälle on kulkeutunut porukkaa. Samasta syystä varmaankin
kuin Suomeenkin. Parempia elinoloja on haettu tai muualta on lähdetty pakoon. Joka tapauksessa karu saaristo on nyt Euroopan lomakeidas.

Hautapaikkoja on avattu ja niistä on löydetty entisajan ihmisten jäämistöä.

Ei kommentteja: