perjantai 3. heinäkuuta 2020

Pesistä

Miesten pesäpallon pääsarja alkoi eilen. Itselläni on siitä kiitollinen tilanne, että suosikkijoukkueita on kaksi: IPV ja Manse. Saattaa olla, että kauden edetessä pitää mennä katsomaan näiden kahden seuran välien selvittelyä. Kumman puolella olen, se ei ole ongelma.

Syntyperäisenä imatralaisena pesäpallo tuli tutuksi pihapeleissä, koulun liikuntalajina ja IPV:n kotiotteluissa. Kansallispeliä on harrastettu Imatralla pitkään ja hartaasti. Itse pesäpallo on nopeutunut ja mielenkiintoa on lisännyt kahden erän pelitapa. Vanhaan (hyvään?) aikaan pelattiin 9 vuoroa riippumatta siitä,  mikä tilanne oli. Imatran paluu mestareiden sarjaan oli kauan odotettu. Nyt joukkue on keikkunut pudotuspeliviivan rajoilla. Eilen kaatui mestari Joensuu kotiutuslyöntien voimin 1-2.

Manse Pesis on todellinen yllätysjoukkue, ainakin jos ajatellaan perinteisen jääkiekkokaupungin urheilulajeja. Toki lähes jokaisessa miesten joukkuelajissa Tampere pelaa korkeimmalla sarjatasolla. Lentopallo on poikkeus ja jääpallo. Pesis kuuluu nyt myös tähän parhaaseen A-ryhmään. Mansen naiset ovat aiemmin nousseet ylimmälle sarjatasolle. Nyt sen tekivät myös miehet. Kaupunki on parantanut Kaupun pesiskenttää ja katsomoita. Yleisön luulisi löytävän peleihin, sillä Tampereella asuu varmasti paljon pesäpallokaupungeista muuttaneita faneja. Miesten menestys onkin sitten asia erikseen. Sarjapaikan säilyttäminen olisi varmasti mieluinen tulos tämän poikkeuksellisen kauden jälkeen. Saas nähdä. Toivon mukaan Manse ei jää heittopussin asemaan. Viime vuosien perinteiset voimaseurat ovat vahvoja myös tänä kesänä. Sotkamo, Joensuu, Vimpeli ja Kouvola. Myös kovat haastajat, Seinäjoki, Pattijoki ja Hyvinkää, lienevät Manselle liian kovia. Tänään Manse matkusti kovaan testiin viime vuosien kärkijoukkueen Kouvolan vieraaksi. Tuloksena Kouvolan niukka 2-1 kotivoitto supervuorossa.

Niin, mutta kumpaa kannustan keskinäisissä peleissä. Tietenkin olen vierasjoukkueen puolella. Tampereella puolustan imatralaisia ja Imatralla manselaisia. Se on niin helppoa ja yksinkertaista.


Ei kommentteja: