Oikein odotin tammikuun alkua. Pääsin taas toteuttamaan itseäni ja lempiharrastustani. Tipaton tammikuu. Huomasin heti tammikuun ensimmäisellä viikolla miten mieli muuttui positiivisemmaksi. Runsaan ulkoilun ja liikunnan harrastaminen tuli helpommaksi, sillä painoni putosi pikku hiljaa. Alkoholin kanssa tulee syötyä ja erityisesti naposteltua kaikenlaista turhaa. Nyt se jäi pois. Viime viikolla kunto parani niin paljon, että päätin aloittaa juoksutreenit. Halusin juosta maratonin. Mikäli kokomaratoni ei vielä suju, puolimaratoni sujuu varmasti. Aloitin myös monenlaisia harrastuksia ja kotipuuhia. Jälkimmäiset tarkoittivat siivousta. Niistä imurointi, pölynsidonta ja pyykinpesu astuivat lähes jokapäiväisiksi ohjelmanumeroiksi. Innostuin lukemaan romaneja ja samalla aloin kirjoitella omia tarinoita. Lainasin muutamia laulukirjoja, joista hoilasin lempisäveliä. Elämä alkoi olla mallillaan. Bisse tai muut drinkit eivät olleet enää mielessä. Minusta säteili määrätietoista energiaa lähiympäristöön. Olin löytänyt oman elementtini.
Heräsin pahaan painajaiseen. Näin unta tipattomuudesta. Ulkona oli harmaata ja synkkää. Todellisuus oli ankeampaa kuin uni vaikka oli nähnyt painajaista. Olin kyllä aloittanut tipattoman tammikuun. Tosin viivelähdöllä kuukauden puolivälissä. Jokainen päivä on ollut yhtä piinaa. Koronan myötä elämä oli muutenkin riittävän ankeaa. Mitään mukavaa ei pysty tekemään. Rajoituksia toisten rajoitusten päälle. Päivän kohokohta, kävely ulkona, maistuu puulta. Runsas telkkarin tuijotus passivoi mieltä. Ketään kavereita ei voinut kutsua kyläilemään, edes ruokavieraiksi. Makean ja rasvaisen ruoan menekki kasvoi. Aiemmin olin pitänyt usein tipattoman kuukauden. Vuosi sitten pystyin kolmeen viikkoon, sillä palkintona oli matka Kanarialla. Kesällä olin kaksi kertaa parin viikon tipattomalla verikokeiden takia. Nyt elämä on ollut pelkkää ankelaa. Tavoitteeni on jaksaa ensi keskiviikkoon. Kaksi viikkoa tulee silloin täyteen. Siis vaivaiset kaksi viikkoa. Jos minulla on yhtään itsekunnioitusta ja tahdonvoimaa, jaksan tammikuun loppuun. Sehän on viikon kuluttua. Kaksi ja puoli viikkoa. Katsotaan. Motivaatio on lähellä nollaa.
Kumpi tilanne oli todellisuutta. Olenko menettämässä todellisuuden tajuni ? Onko alkoholi tai sen puute elämäni tärkein pointti ? Ehkä sameuden kautta löydän kirkkauden. Hienosti sanottu, mutta mitään näin suureellista en kyllä oikeasti tavoittele. Olen vain niin pirun vanha, että jotain muutoksia elämäntapoihin on tehtävä. Koskee myös alkoholinkäyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti