maanantai 21. kesäkuuta 2021

Maailma makaa lyhyesti

 Myanmarin sotilasjuntalla on vähän ystäviä. Ming Aung Hlain lähti toiselle ulkomaanmatkalle vallankaappauksen jälkeen. Ystävällismielinen maa löytyi Venäjältä. Yllätys, yllätys. Kremlin ja Myanmarin jun…johto tapaavat toisensa. Kuin veljet keskenään.

Moskovaan ei nyt kannata matkustaa. Kaupungissa todettiin yli 9 tuhatta tartuntaa. Päivässä ! Moskovan pormestari on yrittänyt tehdä rajoituksia, antanut vapaapäiviä työntekijöille ja tarjonnut rokotetuille autoarpajaisia. Mikään ei ole toiminut. Tunnetusti Venäjällä terveysvalistus ei ole kovin suosittu laji. Kadulla haastateltu nainen totesi taudin vain jatkavan leviämistä. Asialle ei voi tehdä mitään. Tai ei haluta tehdä.

Brasiliassa on kuollut yli puoli miljoonaa ihmistä koronaan. Pikku hiljaa viranomaiset alkavat uskoa, että pandemia on oikeasti olemassa ja sille on tehtävä jotain.  Mutta mitä ? Presidentti Bolsonarokin on todennut jonkun taudin vaivaavan maata, ehkä. Samaan aikaan presidentin vastaiset mielenosoitukset jatkuvat ympäri maata. 

Politiikkaa saatiin mukaan myös EM-jalkapalloon. Saksan maajoukkueen maailivahti Neuer aikoo pitää kapteenin merkkinä sateenkaarinauhaa käsivarressaan. Tämä viimeisessä lohkopelissä Unkaria vastaan. Unkarin hallitus on säätänyt lain, joka kieltää homoseksuaaleja käsittelevän informaation levittämisen alaikäisille. Myös Münchenin kaupunki aikoo osallistua sateenkaarivärein pelattavaan otteluun. Se aikoo koristella Saksa-Unkari pelin areenan kyseisillä väreillä.

Helsingin kaupungin pormestareiden paikat jaettiin. Odotusten mukaisesti Kokoomus sai ykköpormestarin paikan, johon tulee kansanedustaja Juhana Vartiainen, Vihreät, SDP ja Vasemmisto saavat kukin yhden apulaispormestarin paikan. Kokoomus voitti vaalit eikä kukaan muistele enää Marinin ateriatukea tai Sinnemäen rikosepäilyjä. Ne ovat menneen talven lumia.  Sydän on oikealla ja sillä selvä. Ja maassa on taas rauha ja hyvä tahto. Tai ainakin Helsingin kaduilla. Saas nähdä hakeeko Sotsissakin vieraillut entinen urheiluministeri Arhinmäki urheilupormestarin vakanssia. Pääsisi ainakin ilmaiseksi katsomaan Stadin derbyä.

Helsingin kaduilla voi taas liikkua. Ainakin Mannerheimintiellä, sillä poliisi poisti Elokapinan mielenosoittajat kadulta. He olivat olleet  ensin siellä, siirtyneet sitten Unioninkadulla ja palanneet taas takaisin manskulle. Tätä veivaamista poliisi ei enää jaksanut katsella vaan kantoi muutaman kadulla istuneen mielenosoittajan pois kadulta. Tästä tehdään taas varmaan kantelu tai ainakin valitus, kun kansalaisoikeuksia on loukattu niin kauhealla tavalla.

Päivi Räsänen puolesta järjestettiin mielenosoitus Senaatintorilla. Noin tuhat mielenosoittajaa vaati sanavapautta Päivi Räsäsellä. Hän on oikeudessa homovastaisesta kommenteistaan. Ihan Amerikkaa myöten Räsäselle on löytynyt symppareita, Räsäse ja mielenosoittajien mukaansa Raamattua pitää saada julistaa. Poliisi ei kantanut mielenosoittajia pois tapahtumapaikalta.

Ruotsin hallitus pääministeri Löfvenin johdolla on hajoamisen partaalla. Vuokrasääntelyä keventämisestä syntynyt hallituskriisi näyttää kaatavan demarien ja ympäristöpuolue hallituksen. Hallituksessa ollut vaa’ankielipuolue Vasemmisto ei hyväksy ehdotusta lainkaan. Hallituksen luottamuksesta äänestetään tänään. Ruotsissa saattaa alkaa Kokoomuksen ja Ruotsidemokraattien aika.

Ministeri Haavisto on hermostuttanut Etiopian hallituksen. Kansainvälisistä kriiseistä perillä oleva Haavisto on kertonut Etiopian pohjoisosan Tigrayn kriisin johtaneen pahaan nälänhätään. Haavisto vieraili EUn edustajana maakunnassa huhtikuussa. Hän raportoi tilanteesta EU-parlamentille. Nyt Etiopian hallitus ja ulkoministeri on repinyt berberinsä (ei sentään sehän on Saharassa elävien ihmisten heimo, vaan hermonsa). Haaviston olisi kuulunut puhua Tigrayn terroristeista.

Suomi kohtaa tänään Pietarissa jalkapallon EM-kisoissa Belgian, jota on veikkailtu jopa mestariksi. Belgian valmentaja on kertonut joukkueen pelaavan parhaalla miehistöllä. Suomen valmentaja helpottaa Belgian tilannetta pitämällä Pukin penkillä. Mikä avuksi ? Voisiko Päivi Räsänen unohtaa hetkeksi homofobian ja pyytää yläkerrasta apua ? Tai voisiko Myanmarin juntta pidättää pari Belgian parasta pelaajaa, kun he nyt kuitenkin ovat Venäjällä ? Tai miksei Bolsonaro voisi lähettää Copa Amerikassa pelaavista Brasiliaan pojista pari maalintekijää Pietariin ? Pahalta näyttää. Tosi pahalta !

Säässä on sääprofeettojen mukaan tapahtumassa muutos lämpimämpään. Yli 30 astetta ! Samalla suomalaiset jakautuvat kahteen leiriin. Niihin, jotka matkailevat uimarannoilla, terasseilla ja mökin laiturilla. Ja niihin, jotka pakoilevat kuumuutta ilmastoiduissa olo-ja makuuhuoneissa, kylmäkellareissa ja hiihtoputkissa. Asialla on myös surullinen puolensa. Osa kansalaisista menehtyy juhannusliikenteessä, humaltuneena vene-tai uintireissulla tai väkivallan kautta. Osa vanhuksista ja sairaista ei kestä nestehukkaa. Iloisilla asioilla tuppaa olemaan surullinen puolensa.

Ei kommentteja: