torstai 24. kesäkuuta 2021

Ylöspäin ?

Pari päivää sitten päivä alkoi taas lyhenemään. Aluksi sitä ei huomaa, mutta heinäkuun puolella ilta pimenee aikaisemmin. Sitten se pimenee vielä aikaisemmin ja niin edelleen. Syksy on joillekin ihmisille voimakasta aikaa. Kun on ladannut akkuja pitkin kesää, syksyllä voi panna itsensä kokonaan peliin. Elämä lähtee etenemään tarmokkaasti. Joskus sitten hämärä tarttuu niskasta ja voimat ovat tipo tiessään. Jostain kumman syystä ajattelen, että syksyllä vuosi menee ylöspäin ja keväällä se tulee alas. Ylhäällä ollaan tikun nokassa ikäänkuin paketissa ja alhaalla kirmaillaan vapaana vailla huolen häivää. Se aika on parhaimmillaan juuri nyt !

Sveitsiläispankki Credit Suissen mukaan miljonäärien määrä on kasvanut. Maailmassa on koronapandemian jälkeen ennätysmäärä miljonäärejä. Yhteensä 56,1 miljoonaa. Yhdysvalloissa on eniten uusia miljonäärejä, 1,7 miljoonaa ja Saksassa 630.000. Osakekurssien nousu, asuntojen hintojen nousu, alhaiset korot ja valtion tuet ovat nostaneet kotitalouksien varallisuutta. Samaan aikaan elintasoerot ovat kuitenkin kasvaneet. Nyt ne ovat vuoden 2016 tasolla.

Jussi Halla-aho teki sen, mitä osattiin aavistella. Pieniä vihjeitä oli tullut pitkin matkaa. Halla-aho ei tykkää puheenjohtajan hommista. Tuomarina olemisesta. Halla-aho näyttää valinneen jatkajankin. Riikka Purra on nokkelasanainen kansanedustaja ja Halla-ahon luotettu. Häntä kohtaan ei mahdollisilla hallituskumppaneilla ole ennakkoasenteita. Halla-aho teki tilaa Perussuomalaisten hallitustielle. Viimeeksi se tie päättyi ojaanajon. Pian nähdään jatkuuko puolueen kansansuosio uuden johtajan komennossa. Ovatko gallupkäyrät ylöspäin ? Mikäli ne pysyvät seuraaviin vaaleihin lähes nykyisellään, Kokoomuksen ja Keskustapuolueen hallituskumppaniksi saadaan Perussuomalaiset. Hyvää siinä on se, että peräpenkkien huutelijat saavat vuorostaan kantaa vastuuta.

Euroopan avaruusjärjestö ESA haki uusia astronautteja. Haku tuotti 22.000 hakemusta. Suomesta haki 307 henkilöä. Eniten hakemuksia tuli Ranskasta, 7.137. Tällä kertaa naishakijoita oli 24%. ESA painotti olevansa kiinnostunut erityisesti naisastronauteista. Koulutus kestää puolitoista vuotta ja siinä on kuusi vaihetta. Vuonna 2008 hakijoita oli 8.000, joista valittiin astronautiksi kuusi henkilöä.

Suomen jalkapallomaajoukkue, Huuhkajat, kävi hakemassa oppia jalkapallon EM-kisoista. Kansansuosio oli taattu, vaikka aikaansaannokset olivat vaatimattomat. Yksi maalilaukaus ottelua kohti kolmessa pelissä. Esimerkkiä voisi ottaa toisesta puolivälieristä pudonneesta joukkueesta, Unkarista. Se pelasi ns. kuolemanlohkossa ja nappasi pisteet sekä Ranskalta että Saksalta. Unkarilaiset voisivat opettaa Huuhkajille hyökkäämistä, taistelutahtoa ja pelirohkeutta. Syksyllä aloitetaan seuraavien MM-kisojen karsinnat. Silloin tavoite on selkeä, kohti MM-lopputurnausta. Mikäli sinne päästään, tavoitteena voisi olla vaikka kaksi laukausta kohti vastustajan maalia.

Tänään listautui Helsingin Pörssiin Puuilo-niminen firma. Kyse on eräänlaisesta lyhyttavaroiden tai käyttötavaroiden kauppaketjusta. Listautumisella haettiin lisää rahaa ketjun kehittämiseen. Liikkeitä on tätä nykyä 30 ympäri Suomea. Pörssissä on nykyisin jo Tokmanni, joka toimii varsin virkeästi samoilla apajilla. Kilpailijat ovat kovin ruotsalaisvoittoisia: Ikea, Claes Olsson, Biltema ja Rusta. Saksalainen Bauhauskin on samassa maastossa. Lisänä kotimaiset Kärkkäinen ja Motonet. Aika näyttää Puuilon aseman. Firma on toistaiseksi tuottanut hyvin ja laajentumiseen on mahdollisuuksia. Kuinka suomalaiset ottavat jatkossa omakseen Puuilon. Kyse on paljolti kauppojen sijainnista, tarjouskaupasta ja tarjouksien ajoituksesta. Ainakin nimi on lupaava. Iloa puusta.

Koronaluvut vaihtelevat kovin paljon maittain. Venäjällä on saavutettu uusia huippulukemia. Kolumbiassa on poistettu kaikki rajoitukset ja korona on räjähtänyt kaikkialle. Euroopassa availlaan rajoituksia kieli keskellä suuta. Suomessa koko maan luvut ovat laskeneet sadan kieppeille per päivä. Pirkanmaalla lukemat ovat pysyneet kaksi kuukautta 6-12 välillä. Mitään laskua ei ole ollut huhtikuun jälkeen. Onko tämä uusi normaali ? Toivottavasti ei. Kävin tänään ottamassa toisen rokotuksen. Hoitajan mukaan oireita voi olla hieman ensimmäistä kertaa enemmän. Pikku hiljaa aion varovaisesti katsellut maailmaa ympärilläni. Vielä ei haluta pohtia mitä uusia asioita voisin alkaa tekemään. Kartteluun on tottunut. En ole muutenkaan tuulettanut tai juhlinut uutta etappia. Ehkä parin viikon kuluttua on syytä juhlaan. Se on tarkasti ottaen torstai 8.7. Samaisena päivänä tulee kymmenen vuotta siitä, kun aloimme seurustelemaan vaimoni kanssa. Taitaa olla tiedossa juhlapäivä.

Ei kommentteja: