tiistai 1. kesäkuuta 2021

Toivon ja epätoivon päiviä

 Sääprofeetat ennustavat huomisesta alkaen kesää. Aurinkoa ja lämpöä. Se otetaan toiveikkaasti vastaan. Pilvenhattaroita ei lasketa, mikäli mittari on parinkymmenen kuumemmalle puolella. Alkukesästä lomalle jäävät saavat nauttia. Me ikilomalaiset nautimme joka tapauksessa. Vaatteita vähennetään, aurinkohatut kaivetaan kätköistä esiin ja hymynkare istutetaan suupieleen. Kestää kesää sitten loppuviikko tai seuraavakin viikko, kaikki lasketaan. Toivon sen kestävän ainakin kesäkuun ja heinäkuun. Tarkoitan, että kaikki otetaan toiveikkaana vastaan.

Uutiset Valko-Venäjältä kertovat, että aina yhtä viisas presidentti Lukashenka on kieltänyt kansalaisia matkustamista ulkomaille. Syynä on korona. Virkamiehet ja muut kansan edustajat saavat matkustaa, mutta kansalaiset eivät. Usein maahantulo estetään koronan takia, mutta Valko-Venäjällä estetään maasta lähteminen. Oppositiossa on jo vuoden verran uskottu ja toivottu presidentin kaatuvan. Mieltä on osoitettu selvin sanoin. Lukasenkon toivotaan lähtevän. Epätoivokin on välillä ollut lähellä. Lukashenka kävi taannoin tapaamassa ainoaa kaveriaan Putinia, joten äkkiarvaamalla voisi kuvitella tämän olevan poikien kehittelemä taktinen veto. Presidentti taitaa olla kuitenkin aika epätoivoinen. Maastamuutto saattaa selittyä asiantuntijoiden ja nuorison aikeista lähteä maasta. Epätoivo on vallannut alaa. Toivoa ei kenties ole enää tietyillä avainalueilla. Yhteiskunta sulkeutuu ja kansa jakautuu kyttiin ja kytättäviin. Sellaisella kansalla ei ole toivoa yhteisestä tulevaisuudesta.

Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset toivovat pientä ihmettä eli lottovoittoa. Jotkut pelaavat veikkausta, pitkävetoa tai kenoa. Osalle ihmisistä peliautomaateista on tullut pelkkä epätoivon väline. Peliriippuvuus on paha tauti, jossa omaisuus, avioliitto tai ihmissuhteet jäävät sivurooliin. Veikkaus on tullut tienhaaraan. Poliitikkot vannovat yksimielisesti Veikkauksen nimeen, sillä hyväveli-järjestelmä tuotta heidän lähialueille ja taustajärjestöjen vakiotulot. Oli kyse urheiluseurasta, sosiaali- tai terveysjärjestöistä, kulttuuriavustuksista tai tieteen rahoituksista, poliitikkojen kanta on selvää. Tarvitaan monopolia varmistamaan rahoitus. Monopoli on syössyt toiminnallaan peliriippuvainen ahdinkoon ja peloitellut ulkomaisten peliyhtiöiden vievät kaiken pois Suomesta. Ruotsissa on tehty kyseinen uudistus ja peliriippuvainen määrä on vähentynyt. Samaan aikaa peliyhtiöiden valtiolle tulouttamat rahat ovat kasvaneet.  Voiton toiveet ja väärä kuva suomalaisten jatkuvasta voittamisesta ovat betonoineet toiminnan, jonka perustalta löytyy elementtejä korruptiosta, kartellista ja sulle mulle yhteistyöstä. Epätoivoisena odotan aikaa, jolloin luovutaan näistä pysähtyneisyyden monumenteista. Toivon mukaan Veikkaus siirretään museoon.

Helsingin kunnallisvaaleja seurataan silmä kovana. Toiveikkaina Kokoomus ja Vihreät hamuavat kaupungin ykkössijaa. Se on ollut Kokoomuksella, mutta ajat muuttuvat. Pormestarin valinta värittää kunnallisvaaleja poikkeuksellisen paljon. Kokoomuksen Vartiainen ja Vihreiden Sinnemäen ovat potentiaalisia uusia pormestareita. Gallupit kertovat Sinnemäen olevat kaksikosta suositumpi. Se ei nyt kuitenkaan ratkaise. Suurimman äänisaaliin saanut puolue nappaa pormestarin paikan. Epätoivoon ei ole syytä demareilla tai persuilla. Pormestarin mandaatti olisi hurja yllätys ja vaatisi todellisen jytkyn. Halla-aho tuskin on niin toiveikas. Kohtuullinen vaalivoitto ja iso henkilökohtainen äänisaalis riittää hänelle.Toiveissa on maan suurin äänisaalis. Sillä ei ole konkreettista merkitystä, mutta saa muut puoluejohtajat epätoivon valtaan.

Ruotsin koronaepidemian pääepidemilogi Tegnell saa vihdoinkin huokaista helpotuksesta. Hän ei ole enää Ruotsin haukutuin mies. Ruotsin maajoukkueen päävalmentaja Carpenlöv pelasti Tengellin luotsaamalla jääkiekkomaajoukkueen ulos MM-kisojen pudotuspeleistä. Nyt Tegnellillä on aikaa hieman huoahtaa ja katsella menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Tai istua hiljaa ja toivoa ihmettä. Kansa seuraa Carpenlöviä ja haluaa keskustella. Miksi meille kävi näin ? Tätä keskustelua käydään ainakin seuraaviin kisoihin eli ensi kevään kisoihin Tampereen Uros Livessä. Ruotsalaisilla on sellainen tapa, ettei ketään vastuuhenkilönä eroteta, anneta potkuja tai lähetetä ”passipoliisiksi”. Ehei, Ruotsissa tuetaan epäonnistunutta ja annetaan hänelle mahdollisuus kehittyä. Hänen toimiaan arvostellaan, kritisoidaan ja ihmetellään, mutta asianomaista ei nimessä pistetä pois remmistä. Näin ruotsalaisista tulee vahvempia, yhdessä. Carpenlöv voisi hakea uusia pelaajia, muttei hän tee sitä. Vanhoilla mennään ja vuoden kuluttua he ovat vuoden viisaimpia. Vuosi kärsitään yhdessä ja haetaan syitä epäonnistumisille. Saman tekee Ruotsin jääkiekkoliitto. Se analysoi ja keskustelee kaikkien valmentajien, pelaajien, huoltajien, katsojien ja lipunmyyjien kanssa ruotsalaisen jääkiekon kipupisteistä. Hyvä niin, sillä kun puolet kansasta keskustelee epäonnistuneesta koronastrategiasta (jota ei muuteta) toinen puoli kansasta voi keskustella jääkiekon syvemmästä olemuksesta (ei sielläkään mitään kuitenkaan tehdä). Näin luodaan toivoa paremmasta.

Ei kommentteja: