maanantai 9. syyskuuta 2019

Lihapiirakka

                          Tehtiin ensimmäistä kertaa lihapiirakka. Pelti sellainen. Tässä ohjeet

Pohja ja päälys
1 1/2 dl maitoa
vehnäjauhoja
kuivahiivaa
suolaa
100gr voita
Sekoitetaan taikina ja jatketaan sekoittamista mielellään 10 minuuttia. Lämmitetään taikina 40 asteeseen eli hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi. Laitetaan taikina nousemaan puoleksi tunniksi.
Jaetaan taikina kahteen osaan

Sisus
400 gr sika-nauta jauhelihaa
1 sipuli
3 kananmunaa
2dl puuroriisiä
Suolaa
Pippuria
Maustepippuria
Cayanne pippuria
Keitetään kaksi kananmunaa koviksi. Keitetään riisi kypsäksi. Leikataan sipuli silpulksi. Paistetaan sipulit ja jauheliha. Lisätään mausteet, silputtu kananmuna ja riisi. Sekoitetaan tasaiseksi massaksi.

Kaulitaan puolet taikinasta ja laitetaannse pellille. Levitetään jauhelihaseos taikinalevyn päälle. Kaulitaan toinen osa taikinaa ja laitetaan se jauhelihan päälle. Puristellaan taikinan reunat umpeen.
Voidellaan kananmunalla. Pistellään haarukalla reikiä kanteen. Paistetaan alalämmöllä 200 asteessa 40 minuuttia. Annetaan vetäytyä hetki huoneenlämmössä.

Periaatteessa aivan sama ohje käy savukalapiirakkaan. Jauheliha korvataan savukalalla (savulohi tai joku muu savukala) ja lisätään reilusti tilliä. Hyvä ja maukas iltapala isommallekin porukalle.

Ei kommentteja: