tiistai 10. syyskuuta 2019

Tänään, 10. syyskuuta 2019


Tänään kypsät luumut maistuivat autingonpaisteessa kotipihalla. Kesä kestää nykyisin Suomessa neljä kuukautta. Onko lisää tulossa ilmaston lämpenemisen myötä ?

Tänään vietetään Suomen tasavallan 100-vuotisjuhlia. Ainakin eduskunnassa vietettiin juhlia.Muusta Suomesta en ole ihan varma. Itse olen tasavaltalainen. Ainakin verrattuna Ruotsin, Norjan, Tanskan, Hollannin, Belgian ja Britannian kuningaskuntiin eli rojalisteihin. Eläköön tasavalta !

Tänään Jutta Urpilaista ehdotettiin EU:n kansainvälisen kumppanuuden komissaariksi. Selvä
pettymys. Jämät tuli komissaarijaossa. Voidaan toki sanoa, että uuden komissaarin tehtävänä on kehittää Afrikan oloja, jotta Eurooppa välttäisi maahanmuuton. Tosiasiassa onnistuminen riippuu EU:n ja eurooppalaisten yritysten halusta investoida Afrikkaan. Kiina on sen tehnyt sijoittamalla miljardeja kaivos-, energia- jne toimialoille. Syy on kuitenkin toinen kuin Euroopalla. Kiina lisää vaikutusvaltaa Afrikassa ja aikoo netota tulevaisuudessa Afrikan kustannuksella. Voisiko Urpilainen tehdä samaa ? Epäilen.

Tänään UPM ilmoitti sulkevansa Raumalla paperikoneen. Sulkeminen veisi 179 työpaikka. Myös Stora Enso ilmoitti yt-neuvotteluista Anjalan tehtailla. Samoin Aktia pankki ilmoitti alkavista yt-neuvotteluista. Eilen saman teki myös rakennusyhtiä Lehto. Heikolta näyttää työllisyyden nostaminen korkammaksi. Hallituksellta odotetaan jotain uutta avausta.

Tänään Argentiina yllätti suosikki Serbian koripallon MM-kisoissa Kiinassa. Jatkossa nähdään kykeneekö Argentiina yllätykseen myös Espanjaa ja USA:ta vastaan. Joka tapauksessa Serbia lähtee kotimatkalle apein mielin.

Ei kommentteja: