sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Oodi vs Peltolammin kirjasto ?



Päätin lähteä tutkivana journalistina vertailemaan kahta kirjastoa toisiinsa. Helsingissä avattiin uusi kirjasto Oodi. Vertailen sitä itselleni tutuksi tulleeseen Peltolammin kirjastoon. Kumpi on parempi ? Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä näistä kahdesta löytyy ? Arvioin molempia muutamien keskeisten kriteereiden kautta.

Kirjaston koko
Oodissa on neliöitä 17.000. Peltsun kirjastossa neliöitä lienee 70. Tässä suhteessa selvä tasapeli. Molemmista löytyy neliöitä.

Ympäristön palvelut
Oodin lähistöltä löytyvät Sanomatalo, Postitalo, Kiasma, Eduskuntatalo, Musiikkitalo, Kansallismuseo, Finlandiatalo ja Oopperatalo. Peltolammilta löytyvät M-market, K-market, Asiamiesposti, R-kioski, päiväkoti, vanhusten palvelutalo ja Peltsun saluuna. Tasaiselta näyttää tämäkin asia

Luonto
Oodi sijaitsee Töölönlahden läheisyydessä. Peltsun kirjaston lähellä on Peltolammin uimaranta. Taas
tasan.


Kirjaston kustannukset veronmaksajille.
Oodin kustannukset olivat 98 miljoonaa euroa. Hesalaiset maksoivat 2/3 ja me muut valtion tuen kautta kolmas osan eli 32 miljoonaa euroa. Peltsun kirjasto on jo niin vanha ja koulun yhteydessä, ettei kustannusarviota enää löydy. Kirjaston kulut lienevät vuodessa 98 tuhatta ja valtionosuuttakin tulee 3.200 euroa. Toisin sanoen samoissa lukemissa mennään.

Kunnossapito
Oodi on uudesta kuosista huolimatta joutumassa syksyllä remontiin. Peltsun kirjasto toimii asbestikoulussa, josta koululaiset on siirretty muihin kouluihin. Talvella pihalle valmistuu siirtotilat, jonne kirjasto siirtyy evakkoon. Tasaista on tässäkin suhteessa.

Läheiset liikuntapaikat
Oodista näkyy maineikkaan Olympiastadionin torni. Vaikkei se ole nyt käyttökunnossa, remontti  valmistuu ensi vuonna. Peltolammin kirjaston vieressä on hiekkapohjainen pallokenttä, joka jäädytetään keskitalvella luistinradaksi. Taas meni tasan. Voihan vietävä !

Kävijämäärä
Oodissa käy päivittäin 9.000 ihmistä. Kävijämäärä vaihtelee eri viikonpäivinä. Peltolammin kirjastossa kävijöitä on ainakin 9 päivässä. Aiemmin luku oli moninkertainen, mutta koululaisten poismuuton takia lukema on pienentynyt. Tasapeli taisi tulla tästäkin, sillä kävijöitä löytyy molemmilta.

Näköalapaikka
Oodilla on näköalatasanne. Peltsun kirjasto on koulun kivijalassa. Pisteet Oodille.

Lopputulos näytti menevän tasan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Oodi voittaa tämän kisan, sillä sillä on yksi asia paremmin kuin Peltolammilla. Oodissa on näköalaterassi. Sieltä voi katsella lähiseutua. Peltsun kirjasto sijaitsee koulun kivijalassa. Sieltä pitää marssia ulos, jotta näkisi lähituntumassa
olevan koulun pihan ja puiston.



Ei kommentteja: