tiistai 17. joulukuuta 2019

Joulukinkku

Meillä on perinteenä tarjota joulupäivänä jouluateria lapsille ja lastenlapsille. Kuusi ruokavierasta on tulossa aterialle. Muut joulutraditiot on tietoisesti vähennetty minimiin. Jouluaterian kruunaa perinteinen joulukinkku. Tänään lähdettiin ostamaan kinkkua. Prismasta löytyikin sopivan kokoinen viiden kilon luuton juhlakinkku. Kilohinta oli rapiat alle kuusi euroa. Koko komeus maksoi siis kolme kymppiä.

Pakastearkkuja oli monta metriä täynnä erilaisia kinkkuja. Jotenkin katse osui arkkujen päällä olevaan kylttiin. Siinä kerrottiin, että Prisman kotimainen kinkku potkalla maksoi vain 2,98 € kilo. Lisäksi vieressä oli taulukko, mitä minkäkin painoinen kinkku maksoi tällä kilohinnalla. Arkussa olevien kinkkujen hinta oli kaksi euroa enemmän. Onneksi ohi syyhki talon edustaja. Hän kertoi, että hinta on mainittu kolme euroa ja se lasketaan tämän kilohinnan mukaan kassalla. Lyhyen laskutoimituksen jälkeen päätimme ottaa 6,5 kiloisen kinkun. Se oli sarjassaan keveimpiä.


Hymy oli herkässä kassalla, kun kinkun hinnaksi tuli 19,95 €. Nyt meillä on aivan liian iso kinkku, joka paistellaan aattona. Kinkku maistuu parhaimmalta juuri tuoreena, kuumana, mehevänä. Luuta, läskiä ja nahkaa on varmasti riittävästi, mutta onhan lihaakin muutama kilo. Loput lihat pääsevät loppiaisen henekeittoon.

Ei kommentteja: