sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Sorjonen 3. kausi

Sorjonen on taas mukana vaativissa tehtävissä. Suosikkisarjan kolmas kausi käynnistyy joulukuun alussa Ylellä. Koko sarja (10 jaksoa) on katsottavissa myös Yle Areenalla. Yhtiö on ilmoittanut, että tämä on myös viimeinen kausi. Lisää ei ole luvassa, vaikka kiinnostusta on ollut ulkomaita myöten. Saattaa olla järkevä ratkaisu, sillä harvemmin sarjat paranevat pitkitettyinä. Ainakin nyt nähdyt sarjat ovat olleet jännittäviä ja mukaansatempaavia.

Sorjonen on epäilemättä eräs parhaimmista dekkarisarjoista. Samaa luokkaa kuin Raid. Sorjosen vaikuttavuus perustuu pitkälti Ville Virtasen upeaan suoritukseen rikospoliisi Sorjosena. Virtasen roolisuoritus epäilevänä, hapuilevana, läheisyyttä kaihtavana mietiskelijänä tekee poliisista oudon, mutta syvällisen etsijän. Erikoisia ovat myös poliisin perheen jäsenten suhteet, jotka nivoutuvat sulavasti tarinen etenemiseen. Lappeenranta on saanut melkoisen lisäarvon hienon sarjan kotipaikkana . Suomalaisen pikkukaupungin maisevat luovat intiimin ja tiiviin ympäristön julmille rikoksille. Paikallinen murre lisää toden tuntua Etelä-Karjalan maisemissa. Sarjan muutkin tekijät ovat onnistuneet luomaan vaihtelevia kuvakulmia, jotka lisäävät sarjan moniuloitteisuutta.

Ei kommentteja: