Viime aikoina kulttuuriväki on kiinnostunut vaihtamaan työpaikkaa. Tämä on sanomattakin selvää. Ooppera, teatterit, sinfoniaorkesterin ja muut kulttuurilaitokset eivät pysty tarjoamaan mielekästä työtä koronan aikana. Useat kulttuurin kärkinimet hakivat STM:n strategiajohtajaksi. Jatkossa tulee uusia hakemuksia sisä-ja ulkoministeriöön, maa-ja metsätalousministeriöön, kauppa-ja teollisuusministeriöön, puolustus-ja hyökkäysministeriöön ja oikeus- ja vääryysministeriöön. Sehän on otettava vastaan ilolla, sillä maatamme uhkaa työvoimapula.
Sanomattakin on selvää, etteivät kaikki pääse strategiajohtajiksi. Uusia tehtäviä pitäisi löytyä. Yksi mahdollisuus on hoito- ja hoivatyö. Sehän on kärsinyt viime aikoina kovasta työvoimapulasta. Hoitajat, lähihoitajat, osastonhoitajat ja kodinhoitajat kaipaavat uusia työkavereita helpottamaan raskasta arkea. tarvitaan näitä uusia käsiä lisää. Myös sairaat ja vanhukset kaipaavat juttuseuraa, avustajia ja hoivaajia. Kulttuuriväki toisi alan kaipaamaa rentoutta, uusia työtapoja ja jopa huumoria ja viihteellisyyttä. Palkat ovat aika heikkoja, mutta ihmisten auttamistyö on elämäntehtävä, samalla tavoin kuin kulttuurityökin on.
Sanomattakin on selvää, etteivät kaikki ole luotuja auttamaan. Yksi mahdollisuus voisi avautua tammikuussa. Silloin uuden sote-version mukaisesti äänestetään alueellisissa maakuntavaaleissa. Maakuntavaltuustoissa tullaan päättämään sosiaali- ja terveyspalveluiden tulevaisuudesta. Myös korona kuuluu jatkossa maakunnille. Kokoomus ja Elinkeinoelämän keskusliitto olisivat varmasti kiinnostuneita ottamaan listoilleen näitä samanhenkisiä kulttuurin ammattilaisia. Hehän ovat valmiita uhraamaan tulevaisuutensa vapaan elinkeinoelämän ja vapaan kulttuurielämän puolesta (sanalla sanoen vapaan Suomen puolesta). Sosialistit keksivät kaiken maailman rajoitustoimia saattaakseen vapaat kansalaiset ahdinkoon. Nyt on muutoksen aika.
Sanomattakin on selvää, etteivät maakuntavaltuustot voi kiinnostaa kaikkia taiteilijoita. Yksi vaihtoehto olisi lähteä kiertämään maata. Toki se vaatii rohkeutta kohdata kansa silmästä silmään heidän omalla maaperällään. Kulttuuriväki voisi liittoutua yhteeen Sirkus Sariolan tai Sirkus Finlandian kanssa ja lähteä turneelle eri puolille Suomenniemeä. Näen jo silmissäni pitkät jonot lippukassojen edessä Muhoksen ja Kannonkosken toreilla. Kun teltat ovat ulkona, paikalliset tietävät iloisuuden ja sirkuksen saapuneen. Kun sirkusteltat ovat ulkona, koronarajoitukset ovat merkittävästi lievempiä kuin sisällä. Mitä kansa muuta tarvitsee kuin leipää ja sirkushuveja. Uutta tuotantokin tarvitaan. Pelle Hermanni-niminen ooppera uppoaisi varmasti kansaan. Sen voisi säveltää Iiro Rantala, libreton esittäisi Olavi Uusivirta ja kapellimestarina itseoikeutetusti Hannu Lintu. Pelle Hermannihan on kaikille keski-ikäisille tuttu hahmo. Näin köyhä kansa saisi norsujen ja trapetsitaiteilijoiden lisäksi nähdä aitoa kulttuuria.
Sanomattakin on selvää, etteivät kaikki kulttuuriväki halua tavata kansalaisia. Sehän on henkisesti raskasta eikä kieltueiden vapaa-aikana ole muuta tekemistä kun juopotella. Kulttuurilaitoksissa on tunnetusti turvallisempaa. Moni kulttuurin ammattilainen ei lähde sieltä vaikka katuporalla porattaisiin. Korkeintaan saappaat jalassa viimeisenä päivänä, jos silloinkaan. Kulttuurilaitokset voitaisiin muuttaa urheilutiloiksi. Oopperasta voisi tehdä painiareenan. Näyttämöllä olisi iso painimolski. Väkevimmät kulttuurialan taiteilijat vääntäisivät puolinelsoneita toisiaan vastaan. Muut olisivat huoltajina, fysioterapeutteina, tuomareina ja valmentajina. Hiki haisisi ja banjot soisivat. Urheilutilaisuuksissa on selvästi lievemmät rajoitukset kuin kulttuurissa. Kansallisteatterissa voitaisiin nyrkkeillä ja harrastaa kaikkia väkivaltaisia lajeja kuten judoa, karatea, jui-jitsu, daek-von doota, sushia, voodoota ja vapaaottelua. Monet kulttuurilaitosten ihmiset ovat tyytyväisiä nykytilaan, jossa palkka juoksee eikä tarvitse tehdä mitään. Mutta eivät kaikki. Juuri heille urheilu tarjoaisi väkevän foorumin esiintyä.
Sanomattakin on selvää, ettei urheilu kiinnosta aidosti kultturellista väkeä. Kulttuuritehtävien supistumisen takia pitää suuntautua uusille aloille. Valtion budjettiin tulee varata parikymmentä miljoonaa kulttuuriväen uudellenkoulutuksen järjestämiseksi. Taiteilijoita ei saa jättää tyhjän päälle. Mestari-kisälli oppisopimuskoulutus olisi oiva vaihtoehto. Edellä mainitusta hoitotyöstä puuttuu väkeä. Sama tilanne on myös ravintolatyössä, siivousalalla, kiinteistöjen huollossa, rakennuksilla ja koodauksessa. Koulutusta kulttuuri-ihmisille ja he ovat valmiita uusiin haasteisiin. Ympäristöstä kiinnostuneet taiteilijat voisivat opetella ensin yrttipelloilla ja lähteä Kainuun autioituville maatiloilla luomuviljelijöiksi tai Lappiin luomumetsureiksi. Maa- ja metsätalous on tulevaisuuuden ala, johon koronapandemiat tai tulevat kulkutaudit eivät vaikuta. Sitäpaitsi metsät sitovat hiilipäästöjä. Sehän on varmasti tärkeää myös kulttuuriväelle.
Näillä muutamilla keinoilla maamme taidekermalle löytyy mielenkiintoista puuha nyt ja vastaisuudessa. Näin maamme säilyttää kilpailukykynsä ja ihmisillä säilyy hyvä elintaso. Onnellista kansaa ei voi kukaan kahlita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti