keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Syntyvyyden kasvu Suomessa

 Suomen syntyvyys on lähtenyt kasvuun korona-aikana. Se on poikkeuksellista useimpiin muihin maihin verrattuna. Vain Hollannissa syntyvyys on hieman lähtenyt kasvuun Suomen tavoin, mutta se lienee seurausta kannabiksen vapauttamisesta. Tutkijoiden mukaan yleensä stressitilojen yhteydessä syntyvyys pikemminkin laskee kuin nousee. Näin on tapahtunut esimerkiksi Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Mikä selittää Suomen ilmiön ? Lukuisat kansainväliset tutkijat ovat panneet merkille tämän Suomi-ilmiön. Sosiologit ja sielutieteilijät kautta maailman ovat julkaisseet omia teorioita syntyvyyden kasvun syistä. Asiasta näyttää keskeytyneet tieteiden ja tutkijoiden välinen riita tai ainakin messevä kalabaliikki. Lukuisista eri maista on vierailtu tutustumassa Suomen olosuhteisiin. Sellaisista maista kuten Kiina, Yhdysvallat ja Eurooppa, joissa syntyvyyttä ei ole saatu nousuun yrityksistä huolimatta, on lähdetty paikan päälle tutkimaan ja raportoimaan..

Saksalaiset ilmastososiologit yhdessä Nurnbergin teologien kanssa ovat kallistuneet ilmastonmuutoksen kannalle. Lämpötila on kohonnut ja Suomessa vallitsee kesäisin trooppinen hellekupoli. Ja talvellakin vallitsee lauha keski-eurooppalainen viileys. Se on kiihdyttänyt kansan kiimaan ja seksiin. Kumppani haetaan vaikka lähiökapakasta. Moraaliset opit, ohjeet ja säännöt on heitetty romukoppaan. Siitä tuloksena on uudenlainen rietas ja runsaasti sikiävä kansakunta. Ilmastonmuutos on saanut aivan uudenlaisen ilmenemismuodon.

Britannian johtava sosiaalipsygologinen instituutti (Bri-SEX) on pannut merkille hieman samanlaisia ilmiöitä. Instituutin mukaan syynä ovat hallitsemattomat tosi-tv-ohjelmat. Big Brother, Ex On the Beach, Love Island, Maajussille morsian, Ensitreffit alttarilla, Unelmien poikamies jne. Ne ovat kiihdyttäneet tavallisesti jurot ja syrjäänvetäytyvät suomalaiset kohti uutta identiteettiä. Nyt mikään ihmissuhteissa ei ole pyhää vaan suomalaiset menevät tositv-ohjelmien johdattelemina suoraan asiaan. Brittitutkija kertoo omakohtaisia kokemuksia jouduttuaan saman päivän aikana viidesti sänkyyn suoraan uima-altaalta, alttarilta, heinäpellolta, juhlaillallisilta ja jääkiekko-ottelusta. Tutkija kertoo, että hiljaiseksi vetää, kun ei tarkkaan tiedä kuinka monta jälkeläistä on tulollaan.

STM taholta asiaan on otettu meikäläinen tarkastelutapa. Sen mukaan suomalaiset ovat vuosituhansia olleet eristäytyneenä ja vetäytyviä ihmisiä. Kiellettyjä asioita on myös valvottu luterilaiselle tarkkuudella. Koronapandemia on sopinut meikäläiselle mielenlaadulle erinomaisen hyvin. Kaikki tykkäävät olla kotonaan omissa oloissaan. Kukaan ei ole päässyt katsomaan mitä siellä oikeasti tapahtuu. Kielletystä hedelmästä eli vapaudesta on kehkeytynyt iloa ja riemua, joka on purkautunut karnevaalimaisella tavoin. Meille on tuttua Juhannuksena tapahtuva irrottelu savukalan, grillimakkaran, sinapin ja Koskenkorvan avulla. Nyt tätä karnevaalia on voitu jatkaa kotioloissa jo runsaan puolitoista vuotta. Juhannus on perinteisesti nostanut kausiluontoisesti syntyvyyttä. Nyt karnevaalikausi on ollut piiiiiitkä. Niin pitkä, ettei loppua näy. 

Uppsalan sosiologit ovat epäilleet etätyön aiheuttavan syntyvyyden kasvua. Se on tylsä, yksinkertainen ja helppo selitys. Mutta näin asianlaita ei kuitenkaan taida olla. Suomalainen työskentelee tunnollisesti työpaikalla, oli paikka sitten kotona etänä tai tutussa toimistossa. Työaikana ei hierota puolison kipeytyneitä harteita, imuroida keittiön muruja tai tampata pölyyntyneitä mattoja. Suomalainen tekee työtä uupumatta kaikkensa antavana ja sillä sipuli. Etätyön vaikutuksia on vahvasti liioiteltu.

Trumpia kannattavat tutkijat yhdessä amerikkalaisten teekutsujen järjestäjien kanssa selittävät ilmiötä uskonnollisilla syillä. Suomen kansa on saanut lestadiolaisen herätyksen ja alkanut toteuttaa heidän viisaita oppejaan. Usko siirtää vuoria ja niin Suomessakin. Tunnettu pohjois-pohjanmaalainen ehkäisykeinohan on yksinkertainen. Paksu biblia käteen ja alle lujaa. Muun Suomen keskimääräiset lapsilukemat ovat alkaneet lähestyä lestadiolaisperheiden lukemia. Yksi lapsi vuodessa.

Sveitsiläisten lastenlääkäreiden ryhmä on seurannut teinejä Ärrän kulmilla tarkkailemalla ostettuja tuotteita. Kondomien myynti on romahtanut koronan aikana minimiin. Nuoriso on hylännyt myöskin apteekit. Syynä pidetään ipadeja ja iphoneja. Vanhaan hyvään aikaan nuori mies osti Ärrältä arpoja, energiajuomaa, Peli-lehden, sipsejä, Mars-patukan, kahvia, korvapuustin ja viimeiseksi huomaamattomasti kondomipaketin. Nykyisin viimemainitun tilalle ostetaan kainosti hot-dog, lihis tai panniini. Syytä tähän ei ole löytynyt, eikä ujous tai koronaviruskaan ole hyvä selitys. Ainoaksi syyksi on keksitty lihan himo.

Kiinan valtion psykologiryhmän mukaan suomalaiset kodit ovat suorastaan pullistelleet lasten lisääntyneestä määrästä. Valtio on joutunut lisäämään Kelan määrärahoja, jotta se pystyy maksamaan uudet lapsilisät kuukausittain. Kiinalaisten mukaan suomalaisten rahanahneus on syynä syntyvyyden kasvuun. Nyt sijoitetaan lapsiin, sillä se on hyvin tuottoisaa. Ympäri Suomea rakennetaan nopeutetulla aikataululla uusia siirtotiloja päiväkodeille ja kouluille. Kiinalaiset ovat raportoineet Suomen hallituksen olevat iloinen, sillä kestävyysvaje on selätetty, eikä työperäistä maahanmuuttoa enää haikaile edes Kansallinen Kokoomus, puhumattakaan Elinkeinoelämän Keskusliitosta.

Maailman onnellisen kansa jatkaa valutsemallaan tiellä eristäytyneenä ja tyytyväisenä. Lapsia syntyy ja niiden tekeminen on kivaa. Salaisuus kätketään kodin seinien sisään, eikä sitä paljasteta kuin korkeintaan saunan lauteilla tai oikeastaan saunan jälkeen.


Ei kommentteja: