keskiviikko 1. syyskuuta 2021

STM:n strategiajohtaja

 Sosiaali-ja terveysviraston johtajan virkaan on ollut kovasti hakijoita. Hakijoita on yhteensä 85 henkilöä. Hakijoina ovat oopperan myös ylikapellimestari Hannu Lintu, iskelmätähti Olavi Uusivirta, pianisti Iiro Rantala, ohjaaja Heikki Kujanpää jne. Kulttuuriväkeä on mukavasti mukana. Toivon, että heistä valittaisiin mahdollisimman moni tähän virkaan. Näin he voisivat olla mukana päättämässä koronarajoituksista ja näin pelastaa Suomen kansalaisia, erityisesti lapsia ja vanhuksia, koronan leviämiseltä. Uskon, että heillä kaikilla on laajaa kokemusta koronapandemiasta ja sen strategisista ehkäisytavoista. Nyt tarvitaan uudenlaista otetta ja raikasta näkökulmaa.

En usko, että Hannu Lintu pyrkisi STM:n strategiajohtajana poistamaan oopperan katsomon lohkojaon. Sen sijaan hän saattaisi perustaa sosiaali-ja terveysministeriöön virkamiesten sinfoniaorkesterin, jossa soittaisivat kaikki ministeri Kiurusta lähtien. Ohjelmistossa olisi tietysti Sibeliusta, Straussia ja Brahmsia. Näin koronatiedotukseen saataisiin klassisen musiikin syvyyttä ja harmoniaa. Ellei riittävää määrää sinfonikkoja löytyisi, orkesteri voisi olla kamariorkesteri. Tai kamarikuoro. STM Chamber Choir. Toimintaan saisi varmasti kulttuuriministeriöltä apurahoja ja näin korona-aikana koronatukia.

Uusivirta voisi vetää karaokea ja Rantala jazzillisia klubi-iltoja. Vakavan asian takana on aina ripaus hyvää tuulta ja huumoria. Niitä tarvitaan. Näin ministeriön työ saisi hyvää yhteishenkeä, groovea ja swingiä. Sitähän nyt kaikki odottavat. Itse asiassa kaipasin hakijoiden joukossa Ismo Leikolaa, Sami Hedbergiä,  Jaakko Saariluomaa, Janne Katajaa, Aku Hirviluomaa, Roope Salmista, Mikko Leppilampea, Jaana Peltosta ja Jone Nikulaa. Heillä on paljon annettavaa paitsi telkun ohjelmissa, myös sosiaali- ja terveysministeriön johtoryhmässä. Sitäpaitsi sote-uudistus liittyy varmasti myös strategiatyöhön, joten siinähän sekin juttu vietäisiin maaliin ja uudistus saisi asiantuntijoilta humoristisia ajatuksia.

Ei kommentteja: