lauantai 2. syyskuuta 2017

Runsas urheilupäivä

Penkkiurheilijat hykertelevät mielissään, kun telkusta tulee yleisurheilun Ruotsi-ottelu, jalkapallon MM-karsinta Suomi-Islanti ja koripallon EM-ottelu Suomi-Slovenia. Lähetyksiä on noin kuusi tuntia putkeen ja päälekkäin. Suureen urheilupäivään pitää varustautua perusteellisesti.

Valmistauduin ensin seuraamalla urheilua paikan päältä. Menin katsomaan päivällä yhdeltä Hakametsään jääkiekon A-nuorten ottelua Ilves-Jokerit. Liput maksoivat vain 2 €. Nuorten matseissa on lähes liigavauhti ja pelaajat ryntäilevät päästä päähän. Siihen loppuivatkin hyvät uutiset. Kahden erän jälkeen Jokerit olivat lyöneet taululle 6-0 lukemat. Ilves hölmöili ja ryntäili päättömästi edes takaisin. Lähdin kahden erän jälkeen kotiin. Nyt varmasti kestäisin illan kisojen tappiot, koska vanha sanonta kertoo totuuden. Pessimisti ei pety !

Kävin kaupassa ja osti pientä purtavaa illaksi. Perunoita, nakkeja, riisipiirakoita, pasteijan, berliininmunkin, suolakeksejä, juustoa, koffia ja yhden vahvan (8%) karjalan.
Kiehautin viitisen minuuttia perunoita. Halkaisin perunat kahtia. Lisäsin sekaan nakinpaloja ja yhden sipulin. Tein mausteseoksen, johon laitoin öljyä, suolaa, sweet&sour-kastiketta, valkosipulia, tuoretta chiliä, paprikaa ja kuminaa. Laitoin perunanakit maustumaan ja sen jälkeen uuniin. Puolen tunnin käristyksen jälkeen ne olivat soman ruskeita. Tein vielä kermaviilikastikkeen valmiista maustepussista. Sitten levitin keittiön pöydälle kaikki tarjottavat. Edellä mainittujen lisäksi juustonaksuja, oliiveja, maksapasteijaa, kinkkuviipaleita, roqueford-juustoa, lakuja ja suklaata.

Nyt olin valmis kisoihin. Tai ei vielä. Hain vaatekaapista valkoisen Suomi-paidan ja puin sen päälleni. Olin valmis kohtaaman totuuden, kisajännityksen ja muhkean määrä ruokaa ja juomaa.
Suomi ! Suomi ! Suomi ! Itse asiassa Suomi voi tulla vaikka toiseksi. Itse pidän yhden hengen kisakatsomoa ja se riittää minulle,

Ei kommentteja: