lauantai 16. syyskuuta 2017

Tuloerot kasvavat

Tutkijat kertovat, että Suomen kansan tuloerot kasvavat. Tämä johtuu rikkaiden rikastumisesta mm. osinkotulojen kasvun ja osakkeiden arvonnousun takia. Hallitukset toimet sosiaalietuuksien kiristämisestä heikentävät köyhimpien asemaa. Maan talouskasvu valuu rikkaimpien taskuun. Tämä ei liene maan hallitukselle mikään yllätys. Poliittisesti muutokset näyttävän vievän keskustapuolueen suosiota ja toisaalta kokoomuksen äänestäjät näyttävät olevan tyytyväisiä. Tutkijat pitävät verotusta keinona tasoittaa tuloeroja.

Jos katsoo verotuksen rakennetta (tarkoitan nyt nimenomaan tulojen verotusta), huomaa siinä piilevän syyn tuloeroihin. Pieni ja keskituloisella valtaosa tuloista on kunnallisveroa. Itselläni on valtion veron ja veroluontoisten maksujen osuus kolmannes tai sitä vähemmän. Kaksi kolmannesta tuloverosta on kunnallisveroa. Se on tasavero eli kaikki maksavat samassa kunnassa saman veron. Kuntien veroprosentit vaihtelevat muutaman prosentin verran. Valtion vero on progressiivista, jolloin suurituloiset maksavat suuremmista tulosta enemmän ja pienituloiset vähemmän.

Nyt ollaan suunnittelemassa maakuntahallintoa ja mahdollista maakuntaveroa. Tämän soteuudistuksen ja maakuntauudestuksen rinnalla olisi mahdollista muuttaa myös verotuksen rakennetta. Kuntien menojen ja kunnallisveron osuus putoaa tulevaisuudessa puoleen tai vielä pienemmäksi. Maakuntavero voisi olla valtion veron tapaan progressiivinen. Näin verotuksen rakenteella voitaisiin tasata tuloeroja. Jos halutaan. Pelkään pahoin, ettei nykyinen hallituskoaliitio halua kuitenkaan muuttaa tuloeroja. Saattaa myös olla, että uudistusten toteuttaminen siirtyy osittain seuraavan hallituksen tehtäväksi. Joka tapauksessa mahdollisuus siihen tulee olemaan.


Ei kommentteja: