maanantai 18. syyskuuta 2017

Ruusuja ja risuja Viking Gracelle

Ruusuja haluan antaa buffetista. Nyt ei ollut ruuhkaa vaan ruokia sai joutuisasti. Aiemmin paljon aikaa on kulunut alkupalajonossa, pääruokajonossa ja jälkiruokajonossa. Nyt oli toisin. Kahden tunni ruokailuaika oli ihan sopiva, vaikka hanat sulkeutuivatkin vartta vaille. Ruusuja myös kahvilan ja buffetin viinitarjoiksesta. Kolmen litran viinipakkaus maksoin 15,50 €. Iloinen yllätys oli myös erillinen pöytä sinisimpukoille, kokonaisille katkaravuille ja keitetyille ravuille. Oikein makoisaa olivat myöskin sillit ja muut alkupalat. Lämpimän ruoan osastolla oli paljon lämpimiä ja gratinoituja kasviksia. Jälkkäreistä kaikki oli hyvää. Erityisesti pehmeät belgialaiset macaronet.

Ehdotus: Buffet voisi kestää 6-7 tuntia. Vapaituviin paikkoihin tulisivat uudet asiakkaat. Salin perälle baari, jossa voi notkua vaikka koko päivän. Siellä voisi napostella tapaksia ja lipitellä viiniä. Hinta voisi olla buffetille 40 €.

Risuja tulee taxfreen toiminnasta. Viikonloppuvuoroilla ei voi ostaa alkoholia menomatkalla. Vain paluumatkalla. Se on taas tätä suomalaista holhoamista. Onneksi baareissa iso Lappari A maksoi 5,50 €. Se on ihan kohtuullista.
No, nyt sitten löytyi toinenkin draamakuvio. Kaikki juomien hinnat olivat lähellä alkon hintoja. Väkeviä ei saanut litran pullosta alle kahdenkympin. Olutlaatikko maksoi kaksikymppiä.  Halvin viinilaatikko maksoi vajaa 18 euroa. Asiakas äänesti jaloillaan, enkä ostanut mitää. Pitäkää juomanne ja kuljetelkaa niitä edestakaisin Turun ja Tukholman väliä. Ei kiinnosta.

Ei kommentteja: