maanantai 25. heinäkuuta 2016

Suomi jakautuu kahtia

Säätiedot kertovat, että nyt Suomi jakautuu kahtia. Osassa Suomea aurinko paistaa, on hellettä ja kansa nauttii uimarannoilla. Toisella puolella esiintyy laajoilla alueilla rankkasateita, ukkosia, tulvia, raekuuroja ja muitakin myrskyjä. Kansa saa kärsiä tai nauttia, ihan sattumanvaraisesti.

Tämä ei ole meille Härmän karulle kansalle mitään uutta. Jo vuosisatoja ihmiset ovat tottuneet elämään hyvin eriarvoisessa maailmassa. Kaikkihan muistavat tämän.

Jo aikojen alussa oli punaisia ja valkoisia ihmisiä. Valkonaamat voittivat punaiset, jotka olivat yksinkertaisia ja tyhmiä. Sittemmin melkein kaikista on tullut valkoisia, vaikka viisaus ei olekaan lisääntynyt samassa suhteessa.

Kansa jaettiin myös maalaisiin ja kaupunkilaisiin. Maalaiset hoitivat työt ja kaupunkilaiset kävivät ostamassa työn tulokset Prismasta. Hintojen halpuuttamisen jälkeen maalaiset ruikuttivat huonosta kohtelusta. Se nauratti kaupunkilaisia, jotka ostivat maitoa ja perunaa viisi senttiä halvemmalla.

Koululaiset jaettiin oppikoululaisiin ja kansalaiskoululaisiin. Oppikoululaisille annettiin kaikki kirjat ja toisille kaikki työkalut. Oppikoululaisista tuli viisaita ja rikkaita. He perivät maan ja keräsivät voitot. Kansalaiskoululaisista tuli köyhiä duunareita. He jäivät nuolemaan näppejään. Paitsi, että Suomi muuttui päälaelleen ja asiat kääntyivät päinvastaiseksi. Suomi oli edelleen jakautunut kahtia kaulusköyhällistöön ja hyvätuloisiin ammattimiehiin ja-naisiin.

Naiset jakautuivat jo aikoja sitten blondeihin ja mustatukkaisen. Mustatukkaisten kohtalona oli joutua Pietariin palvelemaan paikallisia herroja. Blondit päätyivät Hollywoodiin esittämään elokuvien bimboa blondia.

Lihavat ja laihat. Tasan ei käy onni myöskään painon suhteen. Laihojen kohtalona on anorektikon tyly osa mannekiinina. Lihavilla sen sijaan odottaa tv-rooli Pullukat sarjassa ja kymmenien tuhansien rahapalkinnot

Suomi jakautui osakkeenomistajien ja taviksiin. Osakkeenomistajat valtasivat tehtaat, yritykset ja rahamaailman. Tavikset valtasivat lähiöpubit. Omistajat valitsivat hallitsijaksi Nalle Wahlroosin ja tavikset  Sauli Niinistön. Sillä tiellä ollaan edelleen.

Kansa jakautui työtätekeviin ja eläkeläisiin. Työtätekeville oli kaikki. Vauraus, talot ja kesämökit. Myös huolet ja vastuu. Eläkeläiset saivat eläkettään ja heillä oli perustuslain suoma oikeus valittaa.. Viimepeleissä työtätekevät kärsivät mielenterveysongelmista, lasten kasvatuksesta, veloista työpaikkakiusaamisesta ja lisätystä työajasta. Sen sijaan eläkeläiset jurnuttivat kaikesta tavatessaan työtätekeviä. Tosiasiassa he elivät pitkän ja onnellisen elämän keskenään juoden ja pelaten pasianssia.

Ei kommentteja: