Maailma on täynnä hyviä tarinoita. Se onkin hienoa. Mutta tämä tarina on aivan tosi. Tai ainakin elkein tosi. Uskokoon jos joku haluaa.
Suomen olympiaurheilijoiden matka Rion olympialaisiin koki ensimmäiset vastoinkäymiset jo lentokentällä. Ampujien aseet eivät saaneet matkustuslupaa. Joku oli kämminyt homman ja olympiakomitean suurvisiiri joutui selittelemään tapahtunutta. Siis tämä Mika Kojonkoski. Mies, joka sai Olympiakomitealta synttärilahjaksi parin tonnin polkupyörän. Kojonkoski totesi, ettei mitään hässäkkää ole päässyt tapahtumaan vaikka lentoyhtiö lupasi hoitaa homman. Lentokoneisiin aseita ei saa kuitenkaan ihan helposti mukaan edes rahdiksi. Tarina ei kerro olivatko Suomen joukkueen ampujat yrittäneet ottaa aseet mukaan matkustamoon.
Ei hätää kuten viisas Kojonkoski toteaa. Meillä on kolme vaihtoehtoa.
Ensiksikin. Ostamme uudet aseet Rion faveloiden huumejengien asevarastosta. Hyvällä säkällä saamme ostettua kiväärin tai pistoolit tai ehkä rynnäkkökiväärin. Hinta ei ole este.
Tai sitten ampujamme ampuivat Riossa kuten aseistakieltäytyjät ennenmuinoin intissä. "Laukaus, laukaus, laukaus". Eli toimitaan huutamalla. Siinä on tietysti järjestäjille pieni pulma löytää osumat, mutta meidän ampujat ovat maailman valioita. Ohilaukaukseen on kovin vähän.
Kolmas vaihtoehto on myydä tämä minun lahjapyöräni ja ostaa rahoilla ampujille uudet lennot. Tällä kertaa aselupien kanssa. Hyvälläkään polkupyörällä ei toki näitä matkoja kokonaan makseta, mutta ehkä valtionapuja voidaan käyttää tähän matkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti