torstai 9. elokuuta 2018

Tampereen maauimala

Elokuun alussa avattiin Kalevan uintikeskuksen viereen ensimmäinen maauimala. Kuuma helteinen sää on tuonut paikalle tuhansia ihmisiä ottamaan aurinkoa ja pulikoimaan lämpimässä vedessä. Kymmenen metrin hyppytorni, lasten allas ja 50 metrin uima-allas ovat houkuttelevia sekä perheille ja nuorisolle että uinnista pitäville aikuisille.

Meikäläinen pääsi sisään 3.30 € eläkeläislipulla. Bussikortilla ei maksu onnistunut vaan käteinen oli valttia. Vaatteiden vaihto tapahtui suihkuhuoneen eteisessä. Sen lattia oli märkä ja epäsiisti. Rakennuksessa on säilytyskomeroita sekä pieniä arvoesineiden säilytysboxeja. Vastaisuudessa
kannattaa laittaa uikkeet päälle jo kotona, jolloin riisuminen voi tapahtua vaikka allas-alueella.
Positiivista oli aurinkotuolien runsas määrä. Kun lähialueen nurmikko saadaan vihreäksi on auringonotto mahdollista myös allasaluetta kauempana. Jonkinlaiset sandaalit ovat täällä hyödyksi.

Maauimala on auki syyskuun loppuun. Mielenkiintoista on nähdä, miten paljon kävijöitä löytyy elokuun lopulla ja syyskuussa arkipäivisin ja viikonloppuisin. Ensi kesänä nähdään toden teolla kuinka paljon porukkaa auringonotto tuo Tampereen uimarannoilta.

Ei kommentteja: