maanantai 6. elokuuta 2018

EM-YLEISURHEILU KÄYNTIIN - SUOMALAISET TURISTEINA

Berliinissä käynnistyivät yleisurheilun EM-kisat. Ensimäisenä päivänä suomalaisista oli tulessa 5 miesurheilijaa. Kaikki karsiutuivat heikoilla tuloksilla. Karsintarajat olivat joko liian kovia tai sitten Suomen urheiluliitto on valinnut urheilijoita liian heppoisin perustein. Tulokset olivat siinä määrin heikkoja, ettei hyviä selityksiä löytynyt keneltäkään. Kroppa ei toimi ja lämpöä on liikaa. Siinä parhaat.

Berliini on kuitenkin mielenkiintoinen ja monipuolinen kaupunki turisteille. Voin suositella Kurfursterdammin  kauppakatuja. Sieltä löytyy esimerkiksi Euroopan suurin tavaratalo KaDeWe. Kannattaa kierrellä Volkspark Friedrichseinin ja Tiergartenin puistoja tai mennä vaikka eläintarhaan. Vaihtoehto rohkealle turistille on turkkilaiskaupunginosa Kreuzberg. Se on asukasmäärältään Turkin viideneksi suurin kaupunki. Toki se on Berliinissä. Ihan turvallinen paikka. Esimerkiksi Oranienstrassen varrelta löytyy lukemattomia erikoisia ravintoloita ja kahviloita.

Ei kommentteja: