tiistai 14. elokuuta 2018

IHMETTELEN, OLEN SIIS OLEMASSA !

Maailman suurimman maan presidentti on käynnistänyt boikottikampanjan maailman parasta tai ainakin legendaarisinta moottoripyörää Harley-Davidsonia vastaan. Tämä amerikkalaisen vapauden symboli ei enää kelpaa Trumpille, koska se uhkaa lähteä maasta korkeiden tullien takia. Nähtäväksi jää lähtevätkö Hells Angels, Bandidos ja koko muu prosenttiliike myös lätkimään USA:sta ? Vai siirtyvätkö ajamaan Hondalla, Yamahalla tai Suzukilla ?

Helsinki ei olekaan maailman paras kaupunki. Vielä muutama viikko sitten uhottiin, että Helsinki on maailman napa ja Trumpin ja Putinin vierailu tuottaa tulevaisuudessa vähintään 3 miljardin euron tulot. Maailman paras kaupunki on Wien, kakkosena Melbourne ja kolmantena Osaka. Helsinki on sijalla 16. Kympin sakkiin on päässyt kolme kaupunkia Australiasta ja Kanadasta. Paras Pohjolan kaupunki on Kööpenhamina. Onkohan se niin, että kun ulkoministeriö ja Helsingin kaupunki ovat  joutuneet maksamaan tästä epäonnistuneesta tapaamisesta miljoonia, niin samat tahot teettävät tilatun tutkimuksen ? Siinä todetaan sitten tapaamisen olleen koko maailman silmien alla ja tuovan miljoonakaupalla turisteja puhumattakaan krääsänmyynnistä jne. Uskokoon ken tahtoo, minä en !

Suomen perussuomalaisin ihminen Jussi Halla-aho on päättänyt tuoda julki poliittisia linjauksia. Ensinnäkin hän pelastaa puoluetoverinsa saunasekoiluista. "Asumiseen on haettu rahaa ja asumiseen on käytetty rahaa". Mikä siinä on niin ihmeellistä. Valtio vielä maksaa viulut. Niinhän se toisaalta on, että lait ja säännökset koskevat kaikkia muita paitsi kansanedustajia. Heidän tehtävänä on vain laatia niitä lakeja.
Toisena asiana Halla-aho ilmoitti puolueen kantana olevan, että mikä tahansa hallituskumppani käy. Tärkeintä on tehdä yhteistyötä hallituksessa ja sillä selvä. Muistan joskus vähän aikaa sitten, että eräs sininen puolue oli vähän samaa mieltä. Ei sen väliä, kunhan saadaan olla hallituksessa. Tämä on
tietysti helpotus kaikille muille. Tulevat hallitusneuvottelut sujuvat paljon jouhevammin kun yksi puolue ei aseta mitään ehtoja.

Turkin tilanne kummastuttaa päivä päivältä enemmän. Nyt kiista yhdysvaltalaisen pastorin pidätyksestä on johtanut vastatoimina tullien korotuksiin. Siitä taas on noussut epävarmuutta liiran kurssin osalta ja Turkin lainojen korkojen nousua. Erdogan syyttää salaliitosta muita maita. On myös huomattava, että aiemmat yhdysvaltalaisten pidättämiset eivät ole johtaneet mihinkään. Nyt Erdogan uhoaa ja pelottelee turkkilaisia muiden maiden uhkalla. Presidentti on keskittänyt vallan itselleen ja määräilee myös Turkin pankkia. Sen itsenäisyys tasapainottaisi maan omaa tilannetta, mutta Erdogan pitää sitä poliittisen pelin osana. Turkin talouden ongelmat johtuvat pikemminkin maan ja presidentin omista ratkaisuista, joihin markkinat (suurimmat eläkerahastot ja pankit) vastaavat epäluulolla. Näyttää yhä enemmän siltä, että diktatuuri ajaa johtajan yhä syvempii kriiseihin ja hänen on yhä uudelleen nostettava kansan silmiin uhkakuvia vihollisista. Samaa ilmiötä nähdään myös Venäjällä ja osin myös Yhdysvalloissa. Puhumattakaan useista pienemmistä diktatuurimaista.

Aarnion oikeudenkäynti polkaisi esiin ongelman, joka johti koko ylimmän poliisijohdon  syytettyjen penkille. Kyse on poliisin tiedottajien (kriminaalien ilmaisuna, vasikoiden) kirjaamisesta rekisteriin. Samassa yhteydessä on myös havaittu tiedottajille maksettujen korvausten tulleen kirjattua väärillä summilla erilaisten muiden rikosten yhteyteen. Kyse on Helsingin huumepoliisin toiminnasta, mutta kun koko poliisijohto on syytteessä, voidaan epäillä onko missään kirjattu rekisteriin näita henkilöitä. Mitä hyötyä tai haittaa tällaisesta sitten voi olla ? Ainakin se, ettei poliisin kanssa tehtävästä yhteistyöstä tai siihen liittyvistä henkilöistä ole mitään dokumenttia. Karkeasti voi kai sanoa, että tällä alueella on remelletty ihan omavaltaisesti, ainakin Aarnion yksikössä. Miksei sitten muuallakin ? Varmasti lain noudattaminen toisi tähänkin työtapaan jonkinlaisen kontrollin ja läpinäkyvät menettelytavat. Toisaalta tiedottajien on helpompi kertoa rikoksista, kun sitä ei kirjata mihinkään. Ja näin poliisi saa enemmän tietoa, joka jää käyttäjän harkintaan. Saas nähdä tuleeko tuomiota ja jos tulee, ketkä jatkavat hommissa. Osahan on jo eläkkeellä.

Ei kommentteja: