tiistai 21. elokuuta 2018

UUSIA KÄÄNTEITÄ

Me too-kampanjan johtoporukkaan kuuluva italialainen näyttelijä Asia Argento on maksanut satoja tuhansia euroja vaientaakseen tutkimukset, joiden mukaan hän on käyttänyt hyväkseen alaikäistä poikaa.

Meillä Suomessa laulaja Tomi Metsäketoa syytettiin syksyllä aomessa useisiin naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä. Nyt Metsäketo on haastanut neljä naista oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Ruotsin Hassan Zubier, joka vammautui pysyvästi Turun terrori-iskussa, on jäänyt kiinni väärennetystä työtodistuksesta. Mies on hakenut Valtionkonttorilta korvauksia menetetyistä työvuosista ruotsalaisessa ambulanssifirmassa. Todistus on ollut kuitenkin väärennös.

Hallitus aikoo keskustalaisen kansanedustaja Antti Kaikkosen mukaan keskittyä loppuajaksi parantamaan heikompiosaisten asioita. Näitä ovat työttömät, pienipalkkaiset ja kansaneläkeläiset.

Jari Sillanpää ei valita saamastaan 10 kuukauden ehdollisesta vankeustuomiostaan, joka tuli huumeiden käytöstä ja salakuljetusyrityksestä. Lehtitietojen mukaan Sillanpää on muuttamassa Thaimaahan.

Ruotsin linnut ovat pudottaneet alas Jas-hävittäjän etelä-Ruotsissa. Asiantuntijan mukaan vesilintu on kuin tykinammus osuessaan tuhatta lentävän hävittäjän moottoriin. Lentäjä hyppäsi pois putoavasta koneesta heittoistuimella ja säästyi vahingoittumattomana..

Ei kommentteja: