Yleisurheilun MM-kisat Dohassa lähestyvät. Meikäläiset yleisurheilijat ovat pinnistelleet tulosrajojen kanssa. Suomi lähettää periaatteessa jokaisen urheilijan, joka edes kerran on alittanut kisarajan. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä menestyksen kanssa. Maailman taso on kova ja valitettavasti karannut suomalaisten ulottumattomiin. Silti täällä jaksetaan elätellä toiveita. Toiveissahan oh hyvä elää, sanotaan.
Esimakua maailman tasosta saatiin timanttiliigan Lontoon kisoissa. Paljon hehkutetuissa naisten aidoissa Neziri kellotti suomalaisittain huippuajan alle kolmetoista joka on myös alle kisarajan. Sillä irtosi alkuerän kahdeksas sija. Huiput juoksevat alle 12,50. Naisten pituudessa ja miesten esteissä elätellään myös toiveita. Mitalisijoja ei kuitenkaan ole tulossa. Saamme iloita jokaisesta pistesijasta, jotka nekin ovat kiven takana. Joidenkin toivo lepää ikinuoren Ruuskasen varassa. Maailman kovimmat keihäsäijät viskovat kuitenkin kymmenen metriä pidemmälle. Viime vuosina arvokisoissa on vielä löytynyt joku yllättäjä kolmansista maista.
Olisi mukavaa olla optimisti ja uskoa parempaan. Kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että Pihtiputaan tasolla ei maailman kisoissa pärjätä. Kahden ikätason nuorten EM-kisat ovat näyttäneet suuntaa tulevaisuudelle. Kaksi pronssisijaa, korkeushypyssä molemmat. Saavutus on todella vaatimaton. Meillä ei yksinkertaisesti ole potentiaalisia urheilijoita esimerkiksi ruotsalaisiin ja norjalaisiin verrattuna. Suomalaisten rakastaman yleisurheilun taso ei tule jatkossakaan saamaan riemunkiljahduksia tai porilaisten marsseja. Pahinta tässä on se, ettei yleisurheilun valmennus ja johtoporras uskalla kertoa totuutta medialle ja kansalle. Toivottavasta kertovat sen toisilleen tai edes itselleen.
2 kommenttia:
Ja miten olympiakomitea reagoi
Näin on.
Lähetä kommentti