tiistai 17. heinäkuuta 2018

AJATTELIN ITSEKSENI

Presidentti Trump on nopea mies. Ensin hän totesi, ettei USAn ja Venäjän suhteet ole aiemmin olleet yhtä huonot kuin nyt. Sitten hän sanoi, että neljä tuntia sitten ne paranivat. Trumpin vaaliteema oli aikaisemmin Amerikka ensin. Helsingissä HÄN muutti politiikkaansa. Nyt se on: Venäjä ensin.

Putin sanoi, että Krimin kansanäänestys oli toteuttettu kaikkien kansainvälisten sääntöjen mukaisesti. Sen takia Krimin asia on pois päiväjärjestyksestä. Jos Suomi järjestäisi Venäjän Karjalassa kansanäänestyksen Suomeen liittymisestä, hyväksyisikö HÄN myös sen kansanäänestyksen tuloksen ?

Presidentti Niinistölle tehtiin tänään päiväkirurginen toimenpide. Sen takia hän ei voi matkustaa ja toipuminen kestää viikon. Miksi kerrotaan jotain, muttei sitten kerrota kuitenkaan koko asiaa ? Pitäisivät omana tietonaan koko jutun ?

Meillä elinkautisvankeus kestää keskimäärin vajaa 15 vuotta. Pisimpään on istuttu elinkautista 22 vuotta. Tällä hetkellä on vankiloissa 192 henkilöä tuomittuna elinkautiseen. Vankienhoidon tarkoituksena on, että vangit vapautuvat joskus. Tämä perustuu kansainvälisiin sopimuksiin. Pitäiskö muuttaa terminologiaa, jollei oikeata elinkautista joudu kukaan istumaan ? Vai pitäisikö toteuttaa elinkautinen nimensä mukaisesti ja vain poikkeustapauksessa voisi selvitä aikaisemmin ? Jos ihminen on uhkana muille ihmisille väkivaltaisuuden takia, niin eikö olisi oikein pitää hänet eritettynä yhteiskunnasta ja muista ihmisistä ? Minä kannatan jälkimmäistä.

Julkkiskokki Henri Alen kertoo avoimesti menneisyydessä sattuneesta runsaasta lääkekierteestään. Työpäivät olivat aamukuudesta puoleenyöhön. Hän teki aamulla tv-ohjelmaa, teki ruokaa päivällä Savoyssa ja kirjoitti illalla kirjaa. Ilman lääkkeitä ei jaksanut. Sitten tuli paniikkihäiriö. Nyt hän haluaa varoittaa nuorempia kokkeja. Alen on saanut kertomastaan paljon positiivista palautetta. Miksi  ? Avomielisyydestään ? Lääkkeiden vaaroista ? Vai liiasta työteosta ? Julkisuuden kiroista ? Saisiko
Matti Meikäläinen sympatiaa työpaineista ja lääkkeiden käytöstä ?

Nautin tästä helteestä, myös tästä ns. tukahduttavasta helteestä. Olen aina nauttinut kuumuudesta. Olen jotenkin energisempi ja vapaampi kuumassa. Elämä on huolettomampaa. Etelässä kävin usein lenkillä kun aamulla oli vain kolmekymmentä astetta. Olenkohan sukujuuriltani sittenkin afrikkalainen enkä karjalainen ?

Taloyhtiömme uudisti lasten leikkipaikan keväällä. Se on meidän asuntomme alapuolella. Leikkipaikka on ollut nykyisin kovin suosittu. Ainakin meteliä ja älämölöä on ollut tuntikausia päivittäin. Helteellä leikkari on ammottanut tyhjyyttään. Tässä toinen syy kannattaa helteitä. Vai olenko kiukkuinen vanhus, joka ei jaksa kuunnella lasten kirkumista ?

Lappeenrannassa 90-vuotias nainen jäi kiinni varastettuaan kaupungin istuttamia kukkia useamman kerran. Istutuksista vastaava työntekijä oli ihmetellyt kukkien katoamista juurineen. Eräänä aamuna työntekijä oli tavannut naisen multapaakku kädessä. Pitääkö terveydentilasta olla huolissaan vai onko tämä pihin, terveen ja aktiivisen ihmisen rikas elämänsisältö ?

Rumpali ja kansanedustaja Reiska Laine on kirjoittanut muistelmat. Hän on käynyt Porin Jazzeilla soittamassa 53 kertaa. Minäkin muistan Reiskan, kun olimme vuonna 1984 Puolassa viettämässä Puolan ja Suomen nuorisoviikkoa. Paluulennolla hieman maistissa ollut Reiska kertoi suureen ääneen, että helppo keikka. Ei ollut yhtään esiintymistä. Järjestelyt olivat pettäneet. Kerroin tämän Reiskalle kymmenen vuotta myöhemmin. Silloin hän muisteli, että joitakin keikkoja soittettiin silti.

Ei kommentteja: