Yllättäen löysimme pari vuotta kadoksissa olleen reitittimen. Pari vuotta sitten taloyhtiö hankki uuden valokuituyhteyden. Ilmaiseksi tarjottiin reititintä, joka tulikin postissa. Telia tai silloin Sonera lähetti salasanoja ja tunnuksia. Molemmat jäivät unholaan, sillä talon netille ei ollut tarvetta. Ipadin lisäksi emme käyttäneet tietokonetta ja puhelimen käyttö oli rajatonta. Sitten muutimme tänne uuteen osoitteeseen. Viimeinen tekomme oli älytelevision ostaminen. Olemme kuitenkin täysiä tumpeloita, emmekä ymmärrä näitä nykyajan hienouksia. Parin päivän väännön jälkeen saimme nettiyhteyden jaettuna vaimon puhelimen kautta. Reititin odotti hiljaa paketissa.
Sitten saimme vieraan, jolla oli älliä. Löysimme komerosta myös vanhan tietokoneen, joka yhdistettiin reititimeen, joka yhdistettiin talon kaapeliin. Tai yritettiin. Ei onnistunut. Soitin Telian palveluun ja pyysin yhdistämään talon laajakaista asuntoomme. Se tapahtuikin parissa tunnissa. Nyt yhteys löytyi muutamien yritysten kautta. Sen jälkeen reititin sijoitettiin asuntomme sähkökaappiin. Lisäsimme vielä telkkuun langallisen yhteyden, joten paketti alkoi olla kasassa. Lisäsin Ipadin sekä oman ja vaimoni puhelimeni talon wifiin. Ihme oli tapahtunut. Niin suuri ihme, etten oikein olisi uskonut sitä koskaan mahdolliseksi. Kaiken lisäksi ymmärrän jopa mistä on kyse. Ainakin jossain määrin.
Mutta ei tässä vielä kaikki. Kaverini lähetti viikko sitten ukulelefestivaaliin liittyen melodian, johon haettiin sanoitusta. Kuuntelin yksinkertaisen ja hieman melankoolisen biisin. Se ei suuremmin innostanut, mutta ei sen yksinkertainen sävelkulku pelottanutkaan. Olin antanut aivoille luvan pureskella paria ideaa, mutta viime yönä keksin aivan uuden. Iltapäivällä kuuntelin biisin muutaman kerran ja aloin väsäämään riimejä. Kehittelin ensin tarinani juonta? Puolitoista tuntia meni sanojen hitsaamiaessa ja oikeiden iskujen opettelussa. Lopulta sain tarinan paperille. Kuuntelutin viisun vaimollani, joka antoi asiantuntevia parannusehdotuksia. Hän kun on pitkäaikainen kuorolaulaja. Loppuviilauksen jälkeen kirjoitin sanat koneelle ja lähetin paketin festariporukalle. Kuun lopulla tulee yhteydenotto tai sitten ei tule. Ihan menstyksestä riippuen. Kaksi parasta palkitaan. Mutta suurin saavutus oli sanoituksen valmistuminen. Se oli elämäni ensimmäinen sanoitus. Toivon mukaan ei viimeinen.
Olipa päivä. Oloneuvoksena ei tapahdu näin paljon samana päivänä. Etenkään tuottavaa työtä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti