MM-PALLOILUA III

Neljännevälierissä pudotettiin puolet kuudestatoista maasta kotimatkalle. Ranska hoiteli Argentiinan ja Uruguay Portugalin. Kisojen floppiottelussa Venäjä puolusti tasapelin ja voitti lopulta rankkareilla Espanjan. Kumpikaan ei pystynyt pelaamaan maailman tasolla. Oikea osoite olisi ollut putoaminen jatkosta jo aiemmin. Rankkareilla Kroatia hoiteli myös Tanskan varsin hyvätasoisessa pelissä. Brasilia ei antanut Meksikolle mahdollisuuksia vaan hoiteli kahdella maalilla jatkopaikan. Belgia ja Japani järjestivät todellisen jännitysnäytelmän, joka ratkesi lisäajan viimeisellä minuutilla Belgian läpiajoon. Ruotsi ja Sveitsi nyhjäsivät tasaisessa pelissä sillä erotuksellam että yksi ruotsalaislaukaus kimposi sveitsiläispelaajasta omiin. Viineisessä hyökkäyksessä ruotsalaishyökkäys päättyi rankkariin, jonka tuomari päätti jättää viheltämättä. Kolumbia ja Englanti ratkaisivat viimeisen paikan. Kolumbia näytteli ja kaatuili enemmän surkean sekaisessa pelissä. Englanti upotti Kanen toimesta rankkarin ja lopussa Kolumbia tasoitti lisäajalla. Lopullinen ratkaisu saatiin rankkareilla. Englanti meni jatkoon.

Näin ollen kuusi eurooppalaista maata pääsi kahdeksan joukkoon vastassa kaksi etelä-amerikkalaista maata. Eli Euroopan mahtiasema jatkuu suvereenina vaikka Saksa ja Espanja ovatkin keräilemässä kokemuksiaan kotikatsomoissa ja Puolivälierissä Ranska saa vastaansa Uruguayn, Belgia haastaa Brasilian, Ruotsi yrittää kampittaa Englantia ja Venäjä yrittää poulustautua tällä kertaa Kroatiaa vastaan.

Oma ennustukseni voittajasta on edelleen Brasilia. Mutta voin paljastaa, että fanitan itse Ranskaa eikä Belgian tai Kroatiankaan voitto maistuisi pahalta. Suosikkipelaajakin on ranskalainen, Mbabbe. Siinä on nuoruuden ennakkoluulottomuutta ja taitoa. Vastaavasti inhokkijoukkueista isäntämaa on omassa luokassaan, eikä Englantikaan saa suurempia tunteita heräämään.. Ellei pelaa erityisen hyvin.

Yhtä asiaa ihmettelen sekä MM-kisoissa että Veikkausliigassa. Se on hyökkäyksen pakittaminen. Kun hyökkääjä ei näe mahdollisuutta hyökkäykseen, hän alkaa peruuttelemaan. Se on tylsää. Minusta tarmokas hyökkäävä joukkue ei pakita. Hyökkäys on aina uhka ja voiman tunne. Sen sijaan pakittaminen on luopumista ja kenties pallokontrollia, mutta kuitenkin luopumista. Kannatan hyökkääviä joukkueita, meni syteen tai saveen. Se tekee hyökkääjistä pelottavia ja määrätietoisia. Pallokontrolli on katsojalle pitkästyttävää.