Parasta Hurmeen kirjassa ovat kepeä kirjoitustyyli, jossa luodaan menneisyyden asioiden yhteyksiä nykyaikaan. On myös aivan uskomaton se valtaisa tietomäärä ja taustatieto, jolla kirjailija on penkonut ja yhdistellyt erilaisia henkilöitä ja asioita. Loppupuolella kirjaa alkaa tulla väsymys tähän loputtomaan tietotulvaan. Hurmeella on ollut valtaisa kertomisen tarve. Kun kuoharipullo on avattu, valuu tavaraa loputtomasti ulos pullosta. Väliin ei tosin tiedä mikä on Hurmeen omasta päästä ja mikä taustatietoa. Ei sen väliä. Lukijaa saa nauttia ja nauraakin Hurmeen nokkelia kuvauksia kirkon ja yhteiskunnan valtaapitävien käänteistä ja samaistuksista nykyaikaan.
Jos olisin lukion historian ope, määräisin oppilaat lukemaan tämän kirjan. Näin hauskalla tavalla voi tutustua maamme menneisyyteen ja asioiden taustoihin, puhumattakaan niiden siteistä nykypäivään. Historia on kepeää liitelyä ryppyotsaisen monotonian sijaan. Kouluhissa on tylsää. Näin ainakin itse koin lukioaikaisen historian opetuksen. Hurmeella on tietoa ja draivia, joka iskisi nuoren maailmaan, miksei vanhemmankin.
Juha Hurme ja Niemi nappasivat kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2017. Oikein oikeaan osunut valinta. Tästä teoksesta kuuluisi saada myös Tieto Finlandia-palkinto. Niin valtaisa on historian tapahtumien vilinä Niemessä.
Ja ihan lopuksi miksi Niemi ? Miksei Suomi ? Mielestäni syy on selvä. Se nykyisin jo runsaat sata vuotta Suomena tunnettu alue ei ole kirjan ajanjaksona ollut Suomi. Siksi Niemi on oikein onnistunut ilmaisu alueelle, jossa on myös niemen muotoa. Ja ehkä Suomi olisi ollut liian kosiskeleva nimi tälle eeppokselle ? Suosittelen kaikille, jota kiinnostaa vähääkään menneisyytemme, historia, historialliset esi-isämme, uskonnon kahinat, puhumattakaan huumorista ja kevennetystä menneisyyden kuvaustavasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti