tiistai 18. lokakuuta 2016

Ei ole kaikki kuin ennen

Vanhana joutuu päivittelemään, kun kaikki asiat muuttuvat eikä asiat ole kuten ennen. Silloin vanhaan hyvään aikaan. Vai mitä tuumaatte tästä:

Kalle Palander on saanut ylinopeussakot ajettuaan 92 km/h vaikka tiellä oli rajoituksen 70km/h. Sakkoa tuli melkein tonni vaikka Kalle yritti selittää, että tulot ovat pienentyneet radikaalisti vuodesta 2014 vuoteen 2015 verrattuna.  Ilmeisesti Kallen talot ja huvilat Italiassa ja Suomessa eivät vakuuttaneet vaikka päiväsakot lasketaankin palkkatuloista. Ennen Kalle laski ylinopeutta Sveitsin, Itävallan ja muiden alppimaiden talviurheilukisoissa. Ei tarvinnut vääntää hanaa enää katuradalla. Ei ole Kalle enää kuin ennen.

Sakke Järvenpään luksustalo on ulosotossa ja myynnissä. Saken firmat ovat tuottaneet pelkkää tappiota ja jotkun menneet konkkaan. Miljoonan euron taloa kaupataan puoleen hintaan. Ennen Sakke ja Mato sisustivat rafloja ja pyörittivät ravintoloita ja radio-ohjelmia hyvällä liksalla. Puhumattakaan Sleeppareiden ja Punaisen Armeijan Kuoron keikoista. Ne olivat maailman historiaa. Toista on nyt. Ei ole Sakke enää kuin ennen.

Marko Bjurström ei kelpaa enää Bumtsi Bumin juontajaksi. Menestysohjelma on tulossa takaisin ruutuun, mutta Markoa ei ole edes kysytty mukaan. Eikä edes ikinuorta Seppo Hovia. Varmaankaan bumtsibumiakaan ei viitsi enää katsoa. Kyllä maailma on kova ja ankea. Eipä taida olla Markokaan enää yhtä iloinen, energinen ja ylipositiivinen niinkuin ennen, kun ei saanut vanhaa duuniaan takaisin.

Olga Temonen (kuka hän on ?) valittelee, ettei tämän päivän nuoret viitsi tehdä maataloustöitä TET-harjoittelussa. He odottelevat vain ruokatuntia.  Ei ollut ennen sellaista lusmuilua. Silloin, kun Olga oli tetissä, jynssättiin vessoja, kaivettiin ojia, lypsettiin lehmiä, siivottiin lantalaa, tehtiin heinää ja ruokis käytettiin eläinten hoitamiseen. Ei ole elämä enää kuten viisi vuotta sitten, kun Olga oli puikoissa.

Valtiovarainministeriön ylijohtaja Raimo Sailas ei hyvällä katsele nykyistä talouslamaa. Ei ollut ennen tällaista menoa. Silloin yhdeksänkymmentäluvun alussa devalvoitiin, revalvoitiin, syötiin näkkileipää ja tehtiin konkursseja, mutta silloin kaikki pitivät sitä katastrofina. Nykyisin kaikki haluavat rahaa eikä ketään kiinnosta lama. Ei ole asiat enää samoin kuin Sailaksen ollessa VVM:ssä hommissa.

Abba on tulossa vihdoinkin esiintymään livenä. Sitä on odotettu yhtä kauan kuin Beatlesien comebackiä. Abba esiintyy oikeasti lavalla. Vihdoin tilanne muuttuu parempaan päin. Vai muuttuuko sentään ? Abba esiintyy hologrammeina. Toki silloin Abba on lähes samanlainen kuin ennen, mutta pelkkinä haamuina.

Ei kommentteja: