maanantai 24. lokakuuta 2016

Vielä vähän rakkaudesta

Rakkauden tuntemukset ja rakastumisen voima on samaa oli ihminen minkä ikäinen tahansa. Nuorena tai vanhempana rakastuminen tuntuu huumaavalta ja ihanalta kokemukselta. Kuitenkin ihmisillä on eri elämänvaiheissa erilaiset kyvyt ja mahdollisuudet käsitellä rakkautta. Nuorena huuma on voimakasta. Tuntuu kuin haluaisi olla aina kiinni kumppanissa. Nuorena aikuisena lapset, työpaikat, asuntovelat, harastukset ja monenlaiset ulkopuoliset vaatimukset luovat paineita yhdessäololle. Ikä-ihmisen omaksumia tottumuksia ja tapoja on vaikea muuttaa tai jakaa. Toisaalta ulkopuolisia vaatimuksia ja velvollisuuksia on vähemmän. Jokaisella elämänvaiheella on omat hyvät ja huomnot piirteensä.

Rakastunut ihminen haluaa tietää ja kuulla " kaiken" kumppanistaan. Tämä antaa hyvän pohjan puhumiselle ja vuorovaikutukselle. Omien tarinoiden, elämänvaiheiden ja kokemusten kautta kumppani saa tietoa toisesta ja haluaa jakaa omia asioitaan takaisin. Syvenevät keskustelut ja kertomukset piirtävät kuvaa käyttäytymisestä, luovat luottamusta ja syventävät rakastumista rakkaudeksi. Rohkeuden lisääntyessä on mahdollista mennä syvemmälle, arempiin ja intiimimpiin asioihin. Avautuminen palkitaan kumppanin vastavuoroisella avautumisella.  Puhuminen ja kuunteleminen vaativat  aikaa ja rauhaa. Usein vuosia. Asioista ajatellaan eri tavoin ja eikä niiden läpikäyminen ole helppoa. Asioita ja käsitteitä ymmärretään eri tavoin. Se on inhimillistä. Erilaisuudessa on kuitenkin rakkauden voima. Puhumisen myötä luottamuksen, rohkeuden ja rakkauden lisääntyminen luo kivijalkaa ja uusia tapoja käsitellä yhteisen elämän ilmiöitä. Itsensä ja toisen tunteminen, hyväksyntä ja läheisyys tuovat vapauden tunnetta. Voi olla oma itsensä ja tuntea olevansa turvallisesti vapaa. Tavoitteena on omien tarpeiden ja toisen tarpeiden toteuttaminen ja huomioiminen. Molemmille on tilaa. Niiden kautta saadaan onnea ja iloa elämään.  Tarve kumppanin kontrolloimiseen, rajoittamiseen tai mustasukkaisuuteen vähenee tai häviää.  Hyvä ja rento olotila ja omana itsenä oleminen luo rauhaa ja levollisuutta. Yhteiselon lisäksi molemmat tarvitsevat myös omaa aikaa, tilaa, ystäviä, harrastuksia jne. Ne eivät ole pois yhteisestä elämästä vaan tuovat iloa molemmille. Molemmat tuntevat niiden hyvän vaikutuksen. Kaikkia asioita ei tarvitse puhua ja kertoa, mutta rakastunut ihminen haluaa jakaa ja kertoa olennaisimmat asiat kumppaninsa kanssa.

Olen hieman ihanteellisesti ja yksinkertaistaen kuvannut rakkauden kehittymistä. Haluan tiivistäen
sanoa, että työnteko ja puhuminen kannattaa. Puhumisen, luottamuksen, rohkeuden ja rakkauden pyörä ei vaadi mitään erityisapuja eikä se ole mitään rakettitiedettä. Rehellisyys, työ ja rohkeus palkitaan. Rakkaudessa ainakin.

Ei kommentteja: