keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Johaugille kahden kuukauden kilpailukielto !

Norjan hiihtoliitto on määrännyt hiihtäjä Terese Johaugille kahden kuukauden kilpailukiellon huulirasvan käytöstä. Tämä on tietysti aivan käsiitämätöntä. Miten huulirasvasta voi saada yhtään kilpailukieltoa. Jos nyt kahden viikon panna olisi annettu, se olisi ollut kohtuullista. Suomalaiset ja ruotsalaiset kilpasiskot ovat ehdottaneet kahden päivän kilpailukieltoa Johaugille. Miesurheilijoiden mielestä kielto voisi olla maanantaina kaksi tuntia. Johaug on sen verran kaunis ja syytön, että joidenkin kilpakumppanien mielestä kielto voisi olla kaksi minuuttua. Ikäänkuin hiljainen hetki huulirasvan muistolle. Entiset dopingista kärynneet suomalaisnimet ehdottavat kahden sekunnin kilpailukieltoa. Sen voisi pitää kaksi sekuntia ennen kisastarttia.

Tulevana talvena Johaug on täysin vapaa kilpailemaan. Tosin joissakin kisoissa saattaa olla kyseessä norjalaisten omat kisat, sillä muunmaalaiset tunnustavat olevansa paljon huonompia eivätkä he tunne samoja dopingaineita kuin norjalaiset. On myös mahdollista, että norjalaisille on omat ladut ja palkinnot. Hiihdon voisi nimetä uudella nimellä Norsk skii. Siinä vedetään ensin huulirasvaa huuliin, kielletään dopingin käyttö ja voitetaan kaikki kisat.

 Sponsoripiireissä tieto kilpailukiellosta on otettu ilolla vastaan. Nyt useimmat urheilualan firmat haluavat tukea Sundbyn ja Johaugin kaltaisia väärinymmärrettyjä puhtaita dopingurheilijoita. He ovat paljon esillä ja vastustavat kaikenlaisten vippaskonstien käyttöä. Heillä on myös taitoa itkeä kameroiden edessä ja vakuutella syyttömyyttä.

Itse aion varmuudella mennä Salpaiselälle kannustamaan Johaugin kaltaisia puhtaita ja väärin kohdeltuja urheilijoita  kultamitaleille. Otan mukaan ison lakanan, jossa lukee pukkukirjaimilla teksti:

HEJA DOPING! HEJA NORGE! HEJA SUNDBY! HEJA JOHAUG!

Ei kommentteja: