sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Presidentinvaalit uudella tavalla

Puolustusministeri Jussi Niinistö ilmoitti eilen kiinnostuksensa presidentin hommiin. Nyt samalla tiellä ovat Sampo Terho ja Maria Lohela.  Kolme ehdokasta eikä kukaan ole edes Timo Soini.

Ulkopuoliselle tämä näyttää hieman oudolta, kun Sauli Niinistö on niin selvä voittajaehdokas. Minä epäilen kuitenkin hallituksen valmistelevan uutta pressanvaalitapaa. Siinä valituksi ei tulekaan eniten ääniä saanut ehdokas vaan eniten ehdokkaita asettanut puolue. Perussuomalaisilla näyttää olevan asiasta varmaa tietoa, koska se on lähtenyt ensimmäisenä liikkeelle. Ny odottelen uusia ilmoituksia ainakin seuraavilta: Jussi Halla-aho, Kike Elomaa, Olli Immonen, Teuvo Hekkarainen, Juho Eerola. Tällä tavoin Perussuomalaiset haluavat unohtaa matalat gallupluvut ja osoittaa kiinnostuksensa yhteisiä asioita kohtaan ja valmiutta ryhtyä maan isäksi (äidiksi myös).

Ei kommentteja: