sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Suomelle kunniallinen tappio

Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi 12. voitottoman ottelunsa valmentaja Hans Backen johdolla. Nyt peli Kroatiaa vastaan oli yhtä hyvää kuin Islantia vastaan. Tuloksena vain 1-0 tappio. Suomen jalkapallo on mennyt eteenpäin harppauksittain vaikka yhtään laukausta ei suuntautunutkaan vastustajan maalia kohti. Kroatia voitti edellisessä pelissään Kosovon 6-0. Suomi tasteli urkeasti läpi ottelun ja sai ensimmäisellä jaksolla jopa kulmapotkun. Sama toistui toisella jaksolla.Miehistömme pelasi pahasti kakkosjoukkueella, sillä Eremenko oli väliaikaisessa pelikiellossa dopingin takia, Litmanen katseli peliä katsomosta ja tulevaisuuden tähdet olivat kotona tv:n ääressä. Siitä huolimatta pelaajamme koskivat palloon monta kertaa ottelun aikana. Tällä kerralla Suomi ei pystynyt tasoittamaan viime minuutilla eikä jatkoajalla. On jännittävää nähdä kuinka pienin numeroin Suomi häviää seuraavat MM-karsintapelit.

Yleisöä oli kylmällä Ratinan stadionilla täydet 16 tuhatta. He kaikki näkivät hienon ottelun tai ainakin ottelun. Nyt ranskalainen tuomari ei hoitanut voittoa Kroatialle vaan sen tekivät pelaajat. Huippuottelu kaikenkaikkiaan vaikka lopputulos ei kaikkia tyydytäkään.

Ei kommentteja: