keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Televisiokanavia

Taloyhtiöömme saatiin uusi valokuitu. Selvästi Ylen HD-kanavat näkyivät terävämmin kuin ennen. Muokkasin kanavalistan uudelleen siten, että  katselemaamme Ylen kanavat tulevat HD-formaatilla. Kolmosen ja Nelosen HDt olivat maksullisia, joten ne pysyivät pimennossa. Lisänä näkyi SVT:n eli naapurimaan kanavia. Kiinnostuin niistä viikonloppuna, kun huomasin ruotsalaisten näyttävän kanavillaan paljon urheilua. Samaahan tekee Ylen kakkonen. Erona oli kuitenkin se, että ruotsalaiset saattoivat katsella kovan tason kisoja hiihdossa, laskettelussa, pohjoismaiden halliyleisurheilussa jne.

Eri päivinä näkyi myös joitakin muitakin kanavia. Ne saattoivat olla hyvin sattumanvaraisia kuten 3Sat,  4 Pro 1, Discovery Channel, CMore Action, TCM jne. Pulma oli kuitenkin se, ettei tätä jatkunut useita päiviä. Joissakin tapauksessa osan päivää tai koko päivän. Joskus harvoin muutaman päivän. Toinen pulma oli se, etteivät kanavat pysyneet uudelleen listatuissa paikoissa. Niitä sai siirrellä jopa kesken päivän. Erityisen pulmallista oli, jos kanavan sijoitti johonkin numeroon, jossa ei aiemmin ollut kuvaa.

Uusin harrastukseni onkin tässä: päivittäinen tv-kanavien listaus. Koskaan ei tiedä mitä uusia kanavia näkyy ja missä numerossa ne ovat. Sen takia käyn aamulla, normaalien aamutoimien jälkeen, kiertämässä pari sataa kanavaa. Näkyvät kanavat sijoitan alkupäähän numeroihin 20-30. Yleensä ne ovat sieltä hävinneet seuraavana päivänä jonnekin muualle. Tähän hauskaan leikkiin kuluu aamuisin vajaa tunti. Siitä ei ole mitään hyötyä, mutta se on kuten pilkkionginnan, lottoarvonta tai kullanhuuhdonta. Kultahippu voi löytyä yllättäen. Jostain voi löytyä jotain uutta. Joskus myös maksulliset kanavat näkyvät hetken tarkoituksena saada uusia asiakkaita. Itse olen turha toivo, sillä minulle riittää iäisyystehtävänä ilmaisten kanavien kalastelu.

Ei kommentteja: