Suomalainen tv-viihde on katsojaystävällistä. Samat naamat esiintyvät kaikissa ohjelmissa. Ei tarvitse alkaa miettimään mikä on viihdettä, kun samat kasvot naurattavat jokaisessa ohjelmassa. Tämä johtuu siitä, että vuosittain Teatterikoulusta (nyk. Taideyliopisto) valmistuu tusina näyttelijää. Heistä parhaimmat näyttelijät ja heidän kaverinsa pestataan telkun viihdeohjelmaan. He saavuttavat ennen näkemättömän suosion. Sen jälkeen heidät palkataan seuraavaan ja sitä seuraavaan hupiohjelmaan. Pian kaikki viihdeohjelmat ovat heidän miehittämiään (ja naisittamiaan).
Tämä ei kuitenkaan riitä. Pian he alkavat esiintymään telkun kaikissa viihdevisailuissa keskenään. Nehän ovat kilpailuja, joissa kukaan ei voita mitään, mutta kilpailijat nauravat kuollakseen toistensa sukkeluuksille. Näitä ohjelmia on erilaisilta aloilta kuten urheilu, musiikki, ruoanlaitto jne.
Tämä ei kuitenkaan riitä. Pian heidät palkataan kaikkiin elokuviin. Humoristisiin elokuviin ja vakaviin elokuviin. Ensinmainittuja ovat lasten ja imeväisten elokuvat ja nuorisoelokuvat, joissa ryypätään, vedetään huumeita ja vaihdetaan pareja. Jälkimmäisiä ovat kaupunginosaelokuvat kuten Kallio, Töölö, Roba ja Jakomäki. Niissä vaihdetaan suhteesta toiseen, ryypätään ja vedetään huumeita. Hyvin vakavia elokuvia ovat myös sotaelokuvat kuten Tuntematon sotilas kolme, Rukajärven, Aunuksen, Vienan Karjalan tai Mannerheimintie.
Tämä ei kuitenkaan riitä. Sen jälkeen he saavat kukin oman keskusteluohjelman. Joka kerralla on muutama uusi vieras, jotka oikeasti ovat heidän vanhoja kavereitaan. Keskustellaan maailman ja elämän tärkeistä filosofisista kysymyksistä. "Muistatko, kun sinä näyttelit hömöpömppöä ja unohdit vuorosanasi. Olit niin hauska". "Ei, sehän olit sinä ! Sinä se olit, en minä". Ohjelmassa on aina myös joku taitelilijavieras eli heidän näyttelijäkaveri, joka on tehnyt juuri uuden levyn tai julkaissut muistelmat.
Pian näyttelijät ovat kuitenkin tulleet aikuisiksi eli 35 vuoden ikään. He ovat saaneet kaiken mitä voi saada. Mainetta, tukun rahaa, ison omakotitalon merenrannalta, helikopterin ja ison paatin ja lomamökin Epsanjasta. Elämä ei kuitenkaan tunnu hyvältä ja pian he sairastuvat burn outiin, ihottumaan, masennukseen, alkoholismiin, mielisairauksiin ja diabetekseen. Vaimonvaihto ei tunnu enää kivalta, ei myöskään oman ravintolan, tv-yhtiön tai saunan pyörittäminen? Pian verokarhu vie omaisuuden ja kaverit. Edessä on tyhjyys, työttömyys ja elämä erakkona.
Lukija voi luulla, että tarina loppuu tähän. Vaan eipä lopukkaan.
Täytettyään viisikymmentä viisi vuotta, näyttelijät nousevat ylilihavina, uurteisina ja kaiken kokeneina uudelleen estraadeille. Yksinäisyys, syrjäytyminen ja kaikki maailman vaikeudet ovat hioneet heistä kestäviä timantteja. He pääsevät kaikkiin asia- ja viihdeohjelmiin kertomaan totuuden siitä mitä oikein tapahtui. Vaikean elämän myötä taiteilijat ovat tulleet lintubongareiksi, elämäntapa intiaaneiksi, Itämeren suojelijoiksi ja lohenkasvattajiksi. He osallistuvat kaikkiin nenäpäivä-, leipäpäivä-, leivätön päivä-keräyksiin ihan kilometrikorvauksilla. Toki samalla he pääsevät markkinoimaan omaa uutta levyään ja uusia muistelmiaan.
Pian näyttelijät saavat kaikki jussit, telvikset, finlandiapalkinnot ja sen sellaiset. He kertovat iltapäivälehdissä karusta lapsuudesta, perheen alkoholinkäytöstä ja avioeroista. Lopulta tasavallan presidentti myöntää heille Pro Finlandia-mitalin ja kutsuu heidät itsenäisyyden muistojuhlaan linnaan. Sen jälkeisillä jatkoilla taiteilijat kertovat tv-katsojille vaatimattomasti, miten antoisa elämä heillä on ollut.
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti