sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kenestä Suomen paras urheilija 2016 ?

Tänä vuonna on erityisen monta hyvää urheilijaa kisaamassa parhaan urheilijan tittelistä. Esittelen tässä viiden urheilijan kuuman kärjen.

Leo-Pekka Tähti.
Monivuotinen maailmanmestari ja olympiavoittaja. Hänen saavutuksensa ovat kiistattomat.

Mira Potkonen
Nyrkkeili mitalin Rion olympialaisissa. Mitali on tulossa myös EM-kisoista. Sitä paitsi hän on kotoisin Nokialta.

Henri Kontinen
Hänhän voitti tenniksen nelinpelissä ATP-lopputurnauksen parinsa John Peersin kanssa. Kukaan muu ei ole tehnyt samaa. Lisäksi Kontinen on voittanut kaikki nelinpelin kovat nimet tänä vuonna.

Minna Pajalahti
Voitti penkkipunnerruksen MM-kultaa. Nainen, jolla on oikeasti hauista.

Jaak Vainomaa ja Taina Savikurki
Voittivat vihdoinkin kymppitanssin MM-kultaa. Jos joku väittää, ettei tanssissa tule hiki, kannattaa kokeilla kymppitanssia.

Ei kommentteja: