lauantai 8. elokuuta 2020

Lottoa

Köyhä kansa sijoittaa sijoitusneuvojien moitteista huolimatta tänäkin lauantaina lottoon. Usko on vahva vaikka riski onkin kohtuuton. Tänään on syytä teroittaa pää oikeiden numeroiden keksimiseksi. Tilastonikkarit tosin sanovat, että kaikki numerot ovat joka kerta samanarvoisia. Tämähän ei tietenkään pidä paikkaansa. Eihän samoja numeroita tule milloinkaan uudelleen. Sitäpaitsi syntymäajat, iät ja merkittävät päivämäärät jphdattavat telepatian kautta oikeisiin numeroihin.

Itse pelaan usein jotain kuviota. Tai sitten pienten numeroiden tai suurten numeroiden painotusta. Tulokset ovat olleet samanlaisia. Olemattomia. Toisaalta muutamalla eurolla saa haaveilla. Haaveilla saa toki ilman lottoa, mutta lottoamalla siinä on se pieni mahdollisuus. Mitä jos minä saisin pääpotin ! Enpä ole saanut. Kymppi on tullut pari kertaa vuodessa. Mutta ehkä nyt onnistaa ? Sata tonnia olisi mukava yllätys. Miljoonakin otetaan avosylin vastaan (vaikken kyllä tiedä mitä sillä tekisin).

Lottoamalla olen tukenut eduskunnan urheilumafiaa. Edesmennyt kansanedustaja, elokuvaohjaaja ja kirjailija Jörkka Donner kertoi viimeisenä edustajavuotenaan eduskunnasssa olevan puoluerajat ylittävä urheilumafia. Tämä mafia haluaa säilyttää Veikkauksen monopoliaseman ja sen tuoman rahanjaon. Nyt Veikkauksen asema on pahassa kriisissä. Tuotot ovat puolittuneet ja edunsaajat katselevat kysyvästi mafian suuntaan. Mistä saataisiin lisää ilmaista rahaa ? Vastaan vaikkei kysytä: kansalta tietysti. Kansa pitää saada sijoittamaan rahansa Veikkauksen peleihin. Sitä sanotaan suomalaisten voittamiseksi, aina. Uskokoon ken tahtoo.

Ei kommentteja: