Ulkojäät 2016

Ilves järjesti Sorsapuistossa ulkoilmaottelut Tapparaa ja HIFK:ta vastaan. Aikaansaannokset olivat viihteellisesti hyviä. Yleisö tuntui olevan ekstaasissa tai ainakin innolla mukana. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuntui riittävän. Ainakin, jos kuuntelee television kommentaattoreita. Pelillisesti Ilves jatkoi epätasaista palaamista.  Kova yritys ensimmäisessä  ja kolmannen erän lopussa erässä ei yleensä riitä koko pelin voittoon varsinaisella peliajalla. Jatkoajalle se kuitenkin riitti molemmissa peleissä. Muutamia pisteitäkin tuli. Yksi piste Tapparalta oli laiha lohtu, mutta lohdutusta tuo kaksi pinnaa Hifkoolta. Tulevaisuudessa häämöttää haave säälipleijareista. Tuskin parempaa  on luvassa.

Kiikun kaakun olivat myös yleisötavoitteet. Tapparan pelissä oli 11.000 katsojaa, IFK peli tuotti vain kahdeksan ja puoli tuhatta katsojaa. Mahdollista on, että tappiota tulee lisää Ilveksen konkurssikypsään talouteen. Vieläkö Ilveksen rahoittaja Manngaard jaksaa työntää taaloja toivottomaan touhuun ? Uutiset kertovat, että omistajanmuutos olisi vahvasti tulollaan. Tuoko se muutoksen koko toimintaan, jää nähtäväksi ? Jollei uusi omistajaporukka oli miljonäärikerhoa, on Ilveksellä edessään ennennäkemätön kulukuuri. Uusi omistajaporukka tuskin hyväksyy edellisvuosien lepsuilua. Se merkitsee pieniä pelaajapalkkioita ja junioripitoisia joukkueita vuosiksi. Se on toki myös mahdollisuus.

Katselin pelejä kotisohvalta. Ulkojäät ovat omalta osaltani pelattu. Omat ulkojäät liittyvät kuusikymmentäluvulle ja joukkueeseen nimeltä Imatran Ketterä. Kaikki pelit pelattiin ulkona. Pakkasraja taisi olla 20 astetta. Imatralla nähtiin muös Saipa, Kalpa ja muutamia muita Suomikiekon kovia joukkueita.  Itsekin pelasin D- ja C- junnuissa. Menestys oli kuitenkin vaatimatonta, sillä alan osaajat juoksivat yleensä pakoon kiekko mukanaan. Mutta ulkojäät olivat se ainoa oikea jääkiekkomuoto. Siihen liittyy lunta, kentän aurausta, hengityksen huurua, makkaran tuoksua ja äärimmäisen tiukkoja tilanteita. Ainakin lapsen mielessä.