sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Pohjoiskorealainen sukellusvene katosi

Juuri kun Pohjois-Korean ja muun maailman suhteet ovat kiristyneet pahanlaisiksi, tulee uutinen pohjoiskorealaiset sukellusveneen katoamisesta. Näin ainakin amerikkalaiset tietolähteet väittävät.  Pohjois-Korean merivoimat ovat etsiskelleet amerikkalaislähteiden mukaan kadonnutta sukellusvenet. Yhtenä mahdollisuutena pidetään sukellusveneen haaksirikkoutumista.

Lähetimme parhaimman tutkivan journalistimme paikalle selvittämään mystistä tietoa. Saamamme raportin mukaan paljon ihmeellisiä asioita on tapahtunut, mutta mehukkaita huhujakin on kuultu.

Vaihtoehto A.
Sukellusvene on vanhaa tyyppiä ja sen liimaukset ovat pettäneet. Rahapulasta kärsivät merivoimat ovat yrittäneet paikata sukellusveneitä keksimällään ihmeliimalla. Se on niin ihmeellistä, että sortuneet rakennukset ja vanhat sillat on liimattu kuntoon tällä liimalla. Harmillinen takaisku on kuitenkin tullut vedenalaisissa liimauksissa. Liima on vesiliukoinen, eikä kestä sukellusveneissä kovin pitkää aikaa. Näin sukellusvene on yksinkertaisesti hajonnut meren pohjaan. Vaarana on, että myös rakennukset ja sillat hajoavat pitkäaikaisen sateen sattuessa.

Vaihtoehto B
Maan taloudellisen kriisin ja elintarvikepulan takia sukellusveneen miehistöllä alkoi olla nälkä. He alkoivat pyydystämään kaloja. Erityisesti tonnikalat ovat olleet miehistön herkkua. Mutta koska tonnikala on varsin painavaa, on sukellusvene painunut pohjaan. Nyt miehistö syö pyytämiään kaloja kaikesta rauhassa ja nauttii elämästään. Jossakin vaiheessa sukellusvene palaa pintaan ja miehistö alkaa kalastamaan lisää tonnikaloja. Aikaa on. Joka tapauksessa miehistö viihtyy paremmin keskenään meren pohjassa kuin tiukkapipoisen päällystön komennossa.

Vaihtoehto C
Pohjois-Korean armeijassa on niin tiukka kuri, että jokainen varusmies lähtee ilomielin vaikka henkensä menettämisen uhalla tehtävään, joka auttaa Suuren Johtajan ja Elämän Auringon suurta tehtävää. Tällä kertaa Johtajalta loppui 20-vuotta vanha viski. Krapulaa piti juoda jotain paikallista törkyä. Sukellusvene lähti vaivoja säästämättä hakemaan tätä herkkua Skotlannista. Miehistö keräsi kolehtina viimeisen vuosipalkkansa. Sillä saisi ainakin pullon skottilaista. Sukellusveneen odotetaan palaavan kesään mennessä Suuren Johtajan palatsiin tuomaan tätä uuden elämän eliksiiriä. Sen jälkeen miehistö nostetaan maan eliittiin ja erityisasemaan ja he elävät elämänsä onnellisena loppuun asti. Samoin heidän perheensä.

Vaihtoehto D
Korean meren merirosvot ovat ostaneet sukellusveneen pohjoiskorealaiselta miehistöltä hyvään hintaan. Miehistö on soudellut pelastusveneellä Macaoon ja pelaa parhaillaan uhkapelejä paikallisissa kasinoissa. Niitähän siellä riittää. Varsinkin nyt kun Kiinassa on lama ja miljardöörien rahat huvenneet, pohjoiskorealaiset sukellusveneen miehistön rahat otetaan ilolla vastaan. Sen jälkeen kun miehistö on saanut kymmenkertaistettuaan rahansa, he aikovat ostaa Soulista pizzerian ja alkaa pyörittämään sitä. Pizzerian nimenä on Kim Jong-perheen diettipizza ja -kebab.


Ei kommentteja: